Arvoisa puhemies! Tämä laki naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta tekee tällaisen kokonaiskorjauksen voimassa olevaan lakiin, joka alun perin siis vuonna 95 hyväksyttiin. Sitä on sen jälkeen korjattu osissa, ja nyt tätä kokonaisuutta tarkasteltiin, ja tämä mietintö puolustusvaliokunnassa oli yksimielinen. On koko ajan tehty töitä sekä Puolustusvoimissa että yhteiskunnassa laajemminkin sen puolesta, että yhä useampi nainen hakeutuisi asepalvelukseen, ja tätä työtä jatketaan myös tulevaisuudessa.
Edustaja Kanervan johtama asevelvollisuutta uudistava komitea sai viime vuonna päätökseen työnsä, jossa erityinen huomio oli siinä, kuinka suomalaista varusmiespalvelukseen pohjautuvaa asevelvollisuusjärjestelmää uudistetaan, ja tässä komitean työssä korostui se, kuinka saisimme yhä enemmän naisia suorittamaan asepalveluksen ja kuinka tekisimme nykyisestä järjestelmästä entistä oikeudenmukaisemman, entistä paremmin Suomen tarpeita palvelevan kokonaisuuden, ja siinä muun muassa ensiaskeleena, jota nyt lähdetään jo suunnittelemaan ja toivottavasti toteuttamaan hyvin nopeasti, on kutsuntojen ulottaminen niin miehille kuin naisille yhtä lailla. Se tarkoittaa siis sitä, että kun tämä lakikokonaisuus, alun perin siis vuodelta 95, on tullut tähän päivään, niin jo nyt katsomme myös eteenpäin, miten asevelvollisuutta voitaisiin uudistaa ja miten turvataan suomalainen hyvä perinne siitä, että meillä Puolustusvoimat ja maanpuolustaminen nojaa yleiseen asepalvelukseen.
On myös erittäin tärkeää, että katsomme edelleen, mitä esteitä meillä on tällä hetkellä varusmiespalveluksessa naisten osalta ja kuinka teemme siitä entistä tasapuolisempaa ja tasa-arvoisempaa, ja vaikka tämä kyseessä oleva laki nyt on tällainen useita lakeja yhteen nivova ja kokonaisuutta korjaava kokonaisuus, niin on tärkeää, että jatkamme tätä työtä, jotta jatkossa meillä asepalvelus on entistä tasapuolisempi ja jotta asepalvelus entistä paremmin palvelee yhteiskuntamme tarpeita.
Puhemies Matti Vanhanen
Edustaja Risikko.