Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä siis ehdotetaan harrastamisen Suomen mallin vakiinnuttamista pysyväksi toimintamalliksi kunnissa. Lukuvuodelle 22—23 valtionavustusta on hakenut 87 prosenttia Manner-Suomen kunnista. Tämä osoittaa osaltaan sen, että toiminta on koettu tarpeelliseksi. Harrastusmahdollisuuksien saatavuuden ja saavutettavuuden turvaaminen jokaiselle lapselle ja nuorelle on tärkeä osa hyvinvointia ja ennaltaehkäiseviä varhaisen tuen toimia. Myös sivistysvaliokunta on useaan otteeseen painottanut lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemisen erittäin tärkeää merkitystä. Tämä malli on merkittävä osa toimintaa, jossa konkreettisella tavalla tartutaan hyvinvointityöhön.
Puhemies! Toivon myös, että mallin kehittelyssä koetut puutteet ja valiokunnan havainnot kantautuisivat jatkossa kohti yhä parempaa toimintaa. Esimerkiksi lasten ja nuorten kuulemisessa tai ylipäätään tietoisuutta mallin mahdollisuuksista olisi tärkeää viestiä tehokkaammin. Tämän on havainnut muun muassa lapsiasiainvaltuutettu.
Harrastamisen Suomen malli on erinomainen asia, mutta haasteena yhä on, että sen avulla ei ole saatu riittävästi tavoitettua niitä nuoria, joilla ei ole yhtäkään harrastusta tai joiden koti tai kulttuuri ei harrastustoimintaa tue. Erityistä huomiota on siis suunnattava siihen, ettei harrastamisen Suomen malli tavoita pelkästään niitä, jotka muutenkin jo harrastavat paljon, vaan erityisesti niitä, jotka eivät syystä tai toisesta ole missään harrastustoiminnassa mukana. Tämän tulee olla aivan toiminnan ydintä. Ja kuten valiokuntakin mietinnössään ehdottaa, tätä voidaan toteuttaa esimerkiksi etsivällä toiminnalla. Samoin erityisryhmien, kuten vammaisten ja muiden erityistä tukea tarvitsevien nuorten, harrastuksiin osallistumisen esteitä voidaan vähentää antamalla tukea, kuten avustajapalveluja. Harrastamisen Suomen mallin mukaisten harrastusten tulee todella olla matalan kynnyksen toimintaa, johon jokaisella nuorella on helppo tulla. Toiminnan merkitys korostuu entisestään nyt, kun eri tekijät uhkaavat heikentää perheiden taloudellista tilannetta.
Puhemies! Hyvä asia tämä on. Laitetaan se vielä näillä huomioilla kehittymään, niin vaikuttavuus kasvaa ja lapset ja nuoret kiittävät.
Puhemies Matti Vanhanen
Edustaja Pelkonen.