Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi metsästyslain muuttamisesta — ja todella esittelen maa- ja metsätalousvaliokunnan mietinnön ydinasiat.
Maa- ja metsätalousvaliokunta on käsitellyt hallituksen esityksen metsästyslain muuttamiseksi. Esitys perustuu vuonna 2025 hyväksyttyyn EU:n luontodirektiivin muutokseen, jonka myötä suden suojelustatus lieveni liitteestä IV liitteeseen V. Tämä muutos mahdollistaa jäsenmaille joustavamman, tieteelliseen seurantaan perustuvan kannan hallinnan. Keskeisenä sisältönä lakiesityksessä on suden ympärivuotisen rauhoituksen poistaminen metsästyslaista. Rauhoitusajasta säädetään jatkossa metsästysasetuksella. Samalla lakiin tehdään teknisiä tarkennuksia, ja kokonaisuus kytkeytyy hallitusohjelman linjaukseen turvata suurpetojen kannanhoidollinen metsästys ja huomioida sosiaalinen kestävyys.
Valiokunnan kuulemisissa kävi ilmi, että susikannan kasvu ja ihmiseen kohdistuvan arkuuden väheneminen ovat lisänneet poliisin tehtäviä, turvallisuusriskejä sekä kotieläintaloudelle aiheutuvia vahinkoja. Erityisen vaikea tilanne on lammastaloudessa ja poronhoidossa, joissa vahinkomäärät ovat kasvaneet ennätyksellisiksi. Myös metsästyskoiraharrastuksen ja vapaaehtoisen pelastuskoiratoiminnan turvallisuus on vaarantunut susiriskin vuoksi.
Näistä syistä valiokunta pitää välttämättömänä, että sudenmetsästys toteutetaan jatkossa alueelliseen kiintiöön perustuvana metsästyksenä, joka tukee suden suotuisan suojelutason ylläpitoa mutta ehkäisee vahinkoja ja lisää susien ihmisarkuutta. Metsästys kohdennetaan reviiriperusteisesti, ja sen vaikutuksia seurataan tieteellisesti muun muassa Luonnonvarakeskuksen kehittämällä verotusmallilla. Valiokunta korostaa, että DNA-näytteiden kerääminen ja analysointi on susikannan luotettavan seurannan edellytys. Vuodelle 2026 esitetty metsästysaika, 1.12.—10.2., ei lausuntojen perusteella häiritse suden lisääntymistä, eikä ehdotettu sadan suden kiintiö uhkaa kannan suotuisaa suojelutasoa.
Arvoisa puhemies! Valiokunta pitää lisäksi tärkeänä, että myös karhun ja ilveksen kannanhoidollinen metsästys saatetaan lainsäädännöllisesti mahdolliseksi. Nämä kannat ovat suotuisalla tasolla, mutta kannanhoidollinen metsästys on estynyt valitusketjujen vuoksi. Valiokunta esittää lakiin muutoksia, jotka mahdollistavat karhun ja ilveksen rauhoituksesta poikkeamisen alueellisin kiintiöin koko maassa. Tämä on välttämätöntä taloudellisten vahinkojen, turvallisuusriskien ja kannan liiallisen kasvun ehkäisemiseksi. Alueelliseen kiintiöön perustuvan metsästyksen tulee olla johdettua, hallittua ja vastuullista. Salametsästystä on hyvin tärkeää ehkäistä.
Saamansa laajan selvityksen perusteella maa- ja metsätalousvaliokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä muutettuna ja pitää sitä välttämättömänä sisäisen turvallisuuden, kotieläintalouden jatkuvuuden, metsästyskulttuurin sekä suurpetopolitiikan kokonaisvaltaisen uskottavuuden kannalta. Valiokunta ei ollut yksimielinen, vaan vastalauseensa jättivät sosiaalidemokraatit yksin sekä vasemmisto ja vihreät yhdessä. — Kiitos. [Arto Satonen: Se oli hyvin esitelty, ei ollut liian pitkä!]
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
Kiitoksia. — Ja sitten mennään puhujalistaan. Edustaja Honkasalo.