Arvoisa puheenjohtaja! [Puhemies: Puhemies!] — Arvoisa puhemies! Ehdotuksella edistetään lähetettyjen työntekijöiden yhdenvertaista kohtelua työehdoissa kansallisten työntekijöiden kanssa ja yrityksien tasavertaista kilpailua. Lähetettyjen työntekijöiden yhdenvertaisen kohtelun ongelmat ovat etenkin rakennusalalla todella yleisiä, ja arvioiden mukaan maassamme työskentelevistä lähetetyistä työntekijöistä noin kaksi kolmasosaa työskentelee rakentamiseen liittyvissä tehtävissä. Aluehallintovirasto raportoi syksyllä 2019, että joka toisen tarkastuksen yhteydessä ilmeni puutteita lähetetyn työvoiman palkkauksessa. Myös majoitusongelmat ovat yleisiä, kun lähetettyjä työntekijöitä majoitetaan kyseenalaisissa olosuhteissa. Olemme kuulleet, kuinka konteissa majoitetaan näitä työntekijöitä, ja siitäkin peritään vielä suurta vuokraa.
Aliurakointien määrät jatkavat kasvuaan, ja usein ketjuttaminen tarkoittaa sitä, että halvimman työvoiman maista työntekijöitä lähettävät yritykset voittavat kilpailutukset. Tämä tarkoittaa myös sitä, että nämä yritykset polkevat palkkoja ja työolosuhteita alaspäin myös suomalaisilta työntekijöiltä. On tärkeää, että edistetään kansallisten ja lähetettyjen työntekijöiden yhdenvertaista kohtelua palkkauksessa ja työehdoissa. Tämä nostaa suomalaisen duunarin arvoa. Kun työnantajan pitää korvata matka‑, majoitus‑ ja ruokailukustannukset Suomessa työskentelyn aikana, hän ei voi enää periä niitä palkoista.
Nykyisen esityksen tarkoitus on turvata suomalaisten yritysten kilpailukykyä niitä ulkomaalaisia yrityksiä vastaan, jotka lähettävät työntekijöitä Suomeen alihankinnan, työvoiman vuokrauksen tai yritysryhmän sisäisen siirron perusteella. Tämä on kannatettavaa, että suomalaista työntekijää arvostetaan ja hän on tasavertainen lähetetyn työntekijän kanssa. Olen tyytyväinen, että hallitus on tällaista tuomassa. Tämähän poikkeaa täysin saatavuusharkinnastakin, mitä monet hallituspuolueet kannattavat. Tässähän arvostetaan sitä suomalaista duunaria eikä sitä tulevaa duunaria.