Kiitoksia, arvoisa puhemies! Suomesta tuli Naton jäsen tiistaina 4. huhtikuuta. Suomi on ollut sotilaallisesti jo pitkään valmis Natoon. Jäsenyyden edellyttämiä muita muutoksia on valmisteltu viimeisen noin vuoden aikana tiiviisti. Me olimme hyvin lähellä Natoa, mutta nyt, kun jäsenyyspäätös selkiytyi, on tarvinnut tehdä paljon yksittäisiä, eri toimialoja koskevia valmisteluja. Jäsenyyden toteutumisen myötä, kun asiat ovat nyt selviä ja varmoja, muutosten toimeenpano ottaa uusia askeleita. Yksi sellainen osa-alue on verotus. Tämä Nato-jäsenyys edellyttää muutoksia myös meidän verotukseen.
Nyt käsittelyssä olevalla hallituksen esityksellä saatetaan kansallisesti voimaan EU:n arvonlisäverodirektiivin Naton puolustustoimintaa koskevat säännökset. Esityksen tavoitteena on vapauttaa arvonlisäverosta Naton puitteissa toteutettavaa puolustustoimintaa varten tehdyt tavaroiden ja palveluiden hankinnat sekä tavaroiden maahantuonnit. Tässä on siis kyseessä arvonlisäverovapaus, ja se toteutuisi samassa laajuudessa kuin miten nyt jo tehdään EU:n puitteissa toteutettavassa puolustustoiminnassa.
Arvoisa puhemies! Konkreettisesti arvonlisäverolain 129 c §:ää ehdotetaan nyt muutettavaksi siten, että Suomessa oleville Nato-valtioiden puolustusvoimille palautettaisiin tietyin edellytyksin Suomesta ostettuihin tavaroihin ja palveluihin sisältyvä vero. Lisäksi arvonlisäverolain 94 § muuttuisi siten, että Nato-valtioiden puolustusvoimien Suomessa tekemät maahantuonnit olisivat verottomia.
Mahdollisten verotulomenetysten arvioidaan tässä vaiheessa olevan vähäisiä. Toisaalta Suomi myös hyötyy arvonlisäverovapaudesta osallistuessaan Naton yhteiseen puolustustoimintaan Suomen ulkopuolella.
Lakimuutoksen on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian, jahka uusi eduskunta tämän esityksen ehtii käsittelemään.
Puhemies Petteri Orpo
Edustaja Räsänen, Joona.