Arvoisa rouva puhemies! Tämä uusi kasvinterveyslaki on mielestäni, ellen nyt aivan erehdy, maa‑ ja metsätalousvaliokunnan ensimmäinen mietintö, josta nyt säädetään tämän uuden eduskunnan toimesta uusi laki. Vaikka tämä voi tuntua näin illan ollessa jo pitkällä kovin tekniseltä muutokselta Suomen lainsäädäntöön osana EU-lainsäädäntöä, niin jokapäiväinen leipämme on meille kaikille valtavan tärkeä asia.
Tässä mielessä me suomalaiset olemme onnekkaita, että meillä kasvinterveystilanne on perinteisesti ollut hyvä, paljon parempi kuin Euroopassa keskimäärin. Meillä esimerkiksi kasvinsuojeluaineita tarvitsee käyttää paljon vähemmän kuin muualla ja näin ollen sitten myös näitä kasvinsuojeluaineitten torjunta-ainejäämiä ei elimistöömme kerry sillä tavoin kuin kanssaihmisillä tuolla etelämpänä Eurooppaa. Tässä mielessä on tärkeää, että meillä on ajantasainen kasvinsuojelulainsäädäntö, niin että kasvinterveystilanne Suomessa on hyvä.
Oikein hyvillä mielin voimme nyt sitten hyväksyä tämän lainsäädännön sekä maa‑ ja metsätalousvaliokunnan mietinnön pohjalta että eduskunnan ensimmäisessä käsittelyssä hyväksymän sisällön mukaisesti. Haluan vielä kiittää myös maa‑ ja metsätalousvaliokunnan jäseniä niin hallituksessa kuin oppositiossakin, että tämä meni oikein jouhevasti eteenpäin.