Arvoisa puhemies! Nyt annettava hallituksen esitys koskee siis akkuasetuksen toimeenpanoa ja akkujen ja paristojen vaatimustenmukaisuuden arviointilaitosten hyväksymistä ja nimeämistä ilmoitetuksi laitokseksi. Esitys on siis varsin hallinnollis-tekninen, ja sillä ei arvioida olevan merkittäviä vaikutuksia toiminnanharjoittajien tai viranomaisten toimintaan.
EU:n akkuja ja paristoja sekä jäteakkuja ja ‑paristoja koskeva asetus on siis annettu 12. heinäkuuta 2023, ja sen soveltaminen alkaa jäsenvaltioissa pääosin 18. helmikuuta 2024, jolloin myöskin tämä nyt käsillä oleva hallituksen esitys on tarkoitus lainsäädäntöön voimaan saattaa. Asetus on siis sinällään jäsenvaltioissa suoraan sovellettavaa sääntelyä, mutta asetuksen tueksi tarvitaan kansallista täydentävää sääntelyä muun muassa toimivaltaisten kansallisten viranomaisten osalta. Asetuksen kansallisessa täytäntöönpanossa on tarkoitus edetä kahdessa vaiheessa: nyt siis annetaan esitys arviointilaitosten hyväksymisestä ja toisessa vaiheessa tehdään loput tarvittavat muutokset kansalliseen säädäntöön.
Esityksen mukaan jätelakiin lisättäisiin säännökset ilmoitetuksi laitokseksi hyväksymistä koskevasta hakemuksesta, toimivaltaisesta viranomaisesta ja kansallisesta hyväksyntä- ja ilmoittamismenettelystä. Vaatimustenmukaisuuden arvioinnin suorittaa siis ulkopuolinen riippumaton kolmas osapuoli, niin sanottu vaatimustenmukaisuuden arviointilaitos. Esityksen mukaan ympäristöministeriö toimisi vaatimustenmukaisuuden arviointilaitosten hyväksymisestä ja ilmoittamisesta vastaavana viranomaisena, ja näin ollen, kun ympäristöministeriö on ilmoittanut vaatimustenmukaisuuden arviointilaitoksen komissiolle, sitä kutsutaan ilmoitetuksi laitokseksi. Tältä osin kyseessä on uusi viranomaistehtävä akkujen ja paristojen osalta.
Käytännössä siis niiden toimijoiden, jotka haluavat hakea ilmoitetuksi vaatimuksenmukaisuuden arviointilaitokseksi, on haettava hyväksymistä ympäristöministeriöltä ja hakemukseen on liitettävä Turvallisuus- ja kemikaaliviraston akkreditointiyksikön antama akkreditointitodistus siitä, että vaatimuksenmukaisuuden arviointilaitos täyttää akkuasetuksen vaatimukset. Hakemuksen ja siihen liittyvien asiakirjojen arvioiminen, ilmoitusmenettely ja valvonta lisäävät hieman ympäristöministeriön hallinnonalan velvoitteita. Tehtävien ei kuitenkaan arvioidaan aiheuttavan tarvetta lisähenkilöstölle ympäristöministeriössä.
Kokonaisuudessaan tämä varsin kapea, hallinnollinen hallituksen esitys kytkeytyy sinänsä tärkeään asiaan, eli akkujen kysynnän määrän arvioidaan 14-kertaistuvan Euroopassa lukien vuodesta 2018 vuoteen 2030, tärkeimpänä syynä liikenteen sähköistyminen ja sähkövirtaa käyttävien langattomien laitteiden yleistyminen. Tästä syystä akkuasetus EU:ssa korvaa vanhan vuoden 2006 akku- ja paristodirektiivin uusien päivitettyjen säädösten voimaan saattamiseksi.
Käytännössä siirtymäaikojen jälkeen otetaan käyttöön myös hiilijalanjälkitarkastelu akuissa ja paristoissa ja uusia rajoituksia akkujen sisältämille haitallisille aineille. Siis suoraan EU-laajuisesti voimaan tulevalla suoraan sovellettavalla asetuksella nostetaan myös akkujen ja paristojen keräystavoitteita ja parannetaan myynnissä olevien kertakäyttöparistojen laatua sekä jatkossakin vahvistetaan mahdollisuus palauttaa käytetyt akut ja paristot ilmaiseksi niiden myyjille.
Näin ollen tämä vaatimustenmukaisuuden arviointilaitosten arviointia, hyväksymistä ja ilmoittamista koskeva hallituksen esitys on siis tarkoitus saattaa voimaan ensi helmikuussa samanaikaisesti EU:n akkuasetuksen vaatimustenmukaisuuden arviointilaitoksia koskevien säännösten soveltamisen kanssa.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
Kiitoksia. — Ja sitten otetaan puheenvuoro. Siellä on edustaja Hoskonen.