Arvoisa puhemies! Eli meillä on käsittelyssä lakialoite laiksi kiinteistöverolain 3 §:n muuttamisesta, ja tämä on eduskunnalle tehty. Olen tehnyt sen tuossa vuodenvaihteessa, ja olisi erittäin tärkeä asia, että saataisiin tämä etenemään. Luen täältä nyt aloitteen kokonaisuudessaan.
”Aloitteen pääasiallinen sisältö: Lisätään kiinteistöverolaissa 654/1992 määriteltyjen verosta kokonaan tai osittain vapaiden kiinteistöjen luetteloon maatalouden tuotantorakennukset. Kiinteistöveroa ei olisi tämän seurauksena jatkossa suoritettava kyseisistä rakennustyypeistä lainkaan.”
Nyt perustelen asian.
”Maa‑ ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK varoitti lokakuussa 2021, että maatalous on ajautunut vaaralliseen talouskriisiin. Viljelijöiden ja lihantuottajien tilat eivät kannata, ja laskupinot kasvavat. MTK:n puheenjohtaja Juha Marttilan mukaan monilla tiloilla kyse on eloonjäämistaistelusta. Maatalouden yrittäjätulon ennustetaan supistuvan tänä vuonna jopa 20 prosenttia ja ensi vuonna 8 prosenttia. Osin tämä on pidemmän ajan tulosta: maatalousyrittäjien kyky tehdä tulosta on heikentynyt jo pitkään. Osin kuitenkin kyse on ihan viimeaikaisista muutoksista. Huonon kesän jäljiltä tiloilla on pulaa rehusta, jonka hinta on noussut. Esimerkiksi maitotiloilla itse tuotettu rehuvilja menetettiin, minkä vuoksi tilat ovat joutuneet ostamaan kallista rehua ulkopuolelta. Samaan aikaan on osunut myös energian hinnannousu ja koneiden sekä koneenosien kallistuminen.
MTV:n mukaan sikatilallisten piirissä huolta aiheuttaa se, että tuottajahinnoissa ollaan suurin piirtein samassa kuin vajaa kymmenen vuotta sitten, mutta kustannukset ovat aivan toista luokkaa. Lisäksi moni on investoinut tilan kannattavuuteen, minkä vuoksi maatalouden harjoittajat ovat veloissa. Myös vienti sakkaa. MTV uutisoi marraskuussa 2021, että Kiina on vähentänyt merkittävästi tuontiaan Euroopasta. Tämä tarkoittaa, että markkinoilla on runsaasti sianlihaa, jolle ei tahdo löytyä ostajaa. Samalla kulutustottumukset ovat kulkeneet poispäin sianlihasta. Tilannekuva on kaiken kaikkiaan todella huolestuttava. Kotimaisen ruoan alkutuotannon olemassaolo ei ole vain maatalousyrittäjien asia vaan koko yhteiskunnan, sillä kysymys on kansallisen huoltovarmuuden perustasta.
Kiinteistövero on vuosittain maksettava, kiinteistön omistukseen perustuva vero. Kiinteistövero koskee sekä maata että rakennuksia. Maa‑ ja metsätalousmaa sekä vesialueet eivät kuulu kiinteistöveron piiriin, maatilojen rakennukset sen sijaan kuuluvat. Kyseinen vero siis on yksi maatalousyrittämisen kannattavuutta heikentävistä rasitteista. Vuonna 2020 Suomessa kiinteistöveroa kerättiin kokonaisuudessaan jopa 1 955 miljoonaa eli lähes 2 miljardia euroa. Tästä maatalouden tuotantorakennusten osuus oli vuonna 2020 Verohallinnon tilastotietokannan mukaan vain 15 001 466 euroa, siis niukasti yli 15 miljoonaa euroa, eli kyse oli kiinteistöverotuksen kokonaisuuteen suhteutettuna suuruusluokaltaan melko pienestä tulosta valtiolle. Sen sijaan vaikeassa ja epävarmassa tilanteessa elävälle maatalousyrittäjälle tuotantorakennusten vero on merkittävä kuluerä kaiken muun ohella. Kuntien menettämä raha korvattaisiin tarvittaessa valtionosuusjärjestelmän kautta.
Edellä olevan perusteella ehdotamme, että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen kiinteistöverolain 3 §:n muuttamisesta. Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan kiinteistöverolain 3 §:n 1 momentin 1 kohta sellaisena kuin se on laissa 1060/2020 seuraavasti:
Verosta kokonaan tai osittain vapaat kiinteistöt. Kiinteistöveroa ei ole suoritettava metsästä, maatalousmaasta eikä maatalouden tuotantorakennuksista.”
Arvoisa puhemies! Tässä on tämä lakiesitys, ja palaan tähän vielä toisessa puheenvuorossa. — Kiitoksia.
Puhemies Matti Vanhanen
Edustaja Elomaa.