Kiitoksia, arvoisa puhemies! Hyvät edustajat! Tänään käsiteltävänä on hallituksen esitys laiksi Valtion Eläkerahastosta annetun lain 6 §:n muuttamisesta. Hallitus linjasi huhtikuussa puoliväliriihessä, että Valtion Eläkerahastosta valtion talousarvioon siirrettävää määrää nostetaan vuodesta 26 alkaen nykyisestä 1,2 prosenttiyksiköllä vuosittain siten, että vuoden 28 siirto on 46,2 prosenttia eläkemenosta. Lisäksi vuodelta 27 Valtion Eläkerahastosta talousarvioon tehtävää siirtoa lisättäisiin kertaluonteisesti 18,7 prosenttiyksikköä siten, että vuoden 27 valtion talousarviorahastosta siirrettävä määrä on yhteensä 63,9 prosenttia valtion vuotuisesta eläkemenosta. Valtion Eläkerahastoon kootaan varoja, joilla valtion eläkevastuun talousarvioon kohdistuvaa menorasitusta voidaan tasata ajallisesti. Rahasto saa varansa eläkemaksuista ja eräistä niihin liittyvistä maksuista sekä sijoitustoimintansa tuotoista. Rahaston arvo oli vuoden 24 lopussa 24,2 miljardia euroa ja laskennallinen valtion eläkevastuu 101 miljardia euroa.
Vuonna 24 valtion eläkemenot olivat noin 5,5 miljardia euroa. Valtion Eläkerahastoon kertyi eläkemaksuja noin 1,7 miljardia euroa, ja Valtion Eläkerahastosta siirrettiin valtion talousarvioon 2,3 miljardia euroa. Voimassa olevan lain mukaan Valtion Eläkerahastosta siirretään valtion talousarvioon vuosittain 45 prosenttia eläkemenoista. Voimassa olevaa lakia päivitettiin rahastosta tehtävien talousarviosiirtojen osalta vuonna 22 siten, että vuosittain siirrettävää määrää nostettiin 40 prosentista 45 prosenttiin valtion vuotuisista eläkemenoista. Lakimuutoksen yhteydessä määriteltiin siirtymäaika, jolloin tehtävien siirtojen määrä kasvaa vuosittain yhdellä prosenttiyksiköllä vuodesta 24 alkaen vuoteen 28 asti, kunnes saavutetaan laissa määritetty 45 prosentin taso. Voimassa olevan lain mukaiset siirrot siirtymäsäännös huomioiden ovat pohjalla ehdotetuille lisäsiirroille, jotka ovat esityksessä vuosittain 1,2 prosenttiyksikköä enemmän vuodesta 26 alkaen. Vuonna 27 tehtäisiin lisäksi tämä 18,7 prosenttiyksikön suurempi kertasiirto. Hallituksen esityksen mukaiset vuosittaiset lisäsiirrot Valtion Eläkerahastosta valtion talousarvioon olisivat arvioiden mukaan euromääräisesti noin 66 miljoonaa vuosina 26—29. Lisäksi vuoden 27 suurempi kertasiirto olisi euromääräisesti noin 1 050 miljoonaa euroa. Lisäsiirroilla valtion talousarvioon tasattaisiin valtion eläkemenoja, minkä seurauksena valtion velanottotarve vähenisi tältä osin. Merkittävin vaikutus olisi vuoden 27 noin miljardin euron lisäsiirrolla talousarvioon.
Valtion Eläkerahaston arvioiden mukaan ehdotetuilla lisäsiirroilla ei tämän hetken tietojen perusteella olisi vaikutuksia rahaston sijoitustoimintaan tai riskitasoon. Siirron kasvattaminen voisi kuitenkin johtaa rahaston koon supistumiseen, mikäli rahaston sijoitustuotot jäisivät odotettua matalammiksi. Rahastosta tehtävien lisäsiirtojen osalta tulee kuitenkin huomioida, että vaikka valtio voi vähentää velanottoa tehtävillä lisäsiirroilla, valtion talousarvio menettäisi samalla oletetun tuoton sijoituksille. Historiallisesti Valtion Eläkerahaston sijoituksille saatu tuotto on ylittänyt velanhoidon kustannukset. Viimeisimmässä syyskuun budjettiriihessä hallitus linjasi keväällä sovittujen lisäsiirtojen lisäksi tehtävistä noin 100 miljoonan euron vuosittaisista lisäsiirroista vuodesta 27 alkaen sekä Valtion Eläkerahaston sijoitustoiminnan tuottotavoitteen nostamisesta. Säädösvalmistelu viimeisimmän ehdotuksen mukaisista siirroista tehdään erillisenä hallituksen esityksenä siten, että muutos voidaan saada voimaan vuoden 27 alusta. Uudet lisäsiirrot edellyttävät muun muassa uusien vaikutusarviointien laatimista.
Esitykseen sisältyvät lait on tarkoitus saada voimaan 1.1.2026. — Kiitoksia.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
Kiitokset ministerille. — Ja sitten edustaja Lohikoski.