Arvoisa herra puhemies! Tämä edessämme oleva hallitusohjelma on monella tapaa uuden alku. Kuuntelin eilen kiltisti täällä salissa kymmenen tuntia puheenvuoroja ja opposition herjoja siitä, että täällä oli epäilyjä rahojen riittämisestä ja suomalaisten pelottelua veronkurituksilla. Samaan aikaan näin edessäni ohjelman, joka on mielestäni kunnianhimoinen ja vastaa moniin ajankohtaisiin haasteisiin. Oppositio on siinä oikeassa, että tämä hallitusohjelma ei olisi mahdollinen ilman edellisen kauden talouskuria ja upeaa työllisyyskehitystä. Panostuksia perusasioihin tarvitaan kuitenkin nyt erittäin kipeästi. Kestävää talouskasvua ei voi rakentaa osattomuuden pommin päälle, eikä työntekijöitä löydy, ellei työkykyä ole. Nyt on aika vahvistaa perustuksia, saada kaikki Suomessa mukaan. Kaipaisin tältä salilta ja tältä talolta erityisesti tulevaisuususkoa ja rohkeutta auttaa suomalaisia ja Suomea eteenpäin.
Myös hallituksen nimestä käytiin eilen monenlaista debattia. Keskusta-vasemmisto on oma suosikkini. Edustaja Jokisen ja edustaja Laihon tavoin sosialistihallitukseksi tätä ei kuitenkaan kannata kutsua edes hyvin nukutun yön jälkeen, sillä pidimme huolta siitä, että yrittäjien ja omistamisen verotus ei nouse, yrittäjävähennys säilyy ja Suomen julkinen talous on tasapainossa vuonna 2023.
Olen valmistautunut priorisoimaan tavoitteita siinä kohtaa, jos talouden tunnusluvut eivät täyty esimerkiksi täällä heitellyn maailmantalouden yllättäessä, sillä velka ei saa köyhää rikastumaan. Uskon kuitenkin vakaasti ja minusta tarvitsisi koko tämän 200-päisen eduskunnankin uskoa siihen, että nämä työllisyystavoitteet, 75 prosenttia, joka hallitusohjelmaan on asetettu, toteutuvat ja Suomeen saadaan 60 000 uutta työpaikkaa. Jo pelkkä paikallisen sopimisen edistäminen, niin kuin se on hallitusohjelmassa kirjattu, tuo tuosta tavoitteesta puolet arvioiden mukaan. Opposition eilisestä pelottelusta huolimatta me emme nosta ansiotuloverotusta — työtä tekevät, älkää pelätkö.
Sanoin, että tämä hallitusohjelma on uuden alku siksi, että käsittelyssä oleva hallitusohjelma on rakennettu ihminen ja osaaminen keskiössä. Tätä ajattelua on helppo keskustalaisena tukea, sillä ylisukupolvisuus on nimenomaan se arvo, jolle mekin olemme rakentaneet. Myös Hämeessä hallitusohjelman koulutus‑, osaamis‑ ja elinvoimapanostuksia, kuten MAL-sopimusten laajentamista Lahteen, Jyväskylään ja Kuopioon sekä pääradan ja sen liitännäisten rakentamista, on kiitelty kovasti. Aluepoliittisesti tämä hallitusohjelma on kestävä. [Timo Heinonen: Vain kauniita kirjauksia!]
Viime hallituksen kanssa jotain jäi hampaankoloonikin. Tämän kierroksen hallitusneuvottelijana koen onnistumisen tunteita siitä, että perheisiin ja nuoriin panostaminen näkyy läpi tämän hallitusohjelman, enkä allekirjoita eilisiä peräänkuulutuksia siitä, että lasten ja perheiden kohdalla olisi puutteita esimerkiksi rahojen osalta. Kolme vuotta sitten keskusta jäi puille paljaille ja perhevapaauudistus jäi toteuttamatta, kun muun muassa kokoomus ei hyväksynyt sitä, että perhevapaauudistus maksaa. Se todella maksaa, jos me lisäämme etuuksia. Onneksi aloitin eduskunnassa vasta nyt, kun perheiden tukeminen nähdään yhteisenä investointina ja kaikki hallituspuolueet tunnistavat, että investointi tuo myös kustannuksia. Muutaman parannuksen mainitakseni isille tulee lisää vanhempainvapaata, kotihoidon tuki säilyy ja subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus laajennetaan.
Myös joitakin Sipilän hallituksen toimesta aloitettuja hyviä hankkeita jatketaan, kuten muun muassa lapsi‑ ja perhepalveluiden muutosohjelmaa, jossa minullakin on ollut ilo olla töissä. Sen mukaan kehitetään lasten ja perheiden mielenterveyden palveluja, parannetaan oppilashuollon palveluita, viedään eteenpäin lapsiystävällistä toimintakulttuuria ja autetaan perheitä arjen asioissa eteenpäin matalalla kynnyksellä muun muassa perhekeskuksissa. [Ben Zyskowicz: Tämä on hyvä!] Tässä ohjelmassa varhainen tuki ja mielenterveyden tukeminen saavat jatkoa ja resursseja.
Arvoisat kollegat! En allekirjoita eilisiä Orpon huolia siitä, että tämän ohjelman rahoitus olisi sirpaleista. Niin kuin me hyvin tiedämme, meitä kohtaavat tässä ajassa erityiset haasteet, kuten ilmastonmuutos ja nuorten syrjäytyminen sekä globaali kilpailukyky.
Näihin tulee vastata useammillakin toimilla kuin vain yhdellä ratkaisulla. — Kiitoksia.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
Arvoisa edustaja, aika on nyt täynnä.
Näin, kiitoksia. — Muistetaan tässäkin istunnossa tänään se eilinen aikaraja, 5 minuuttia, se on voimassa, ja myöskin se, että puhutellaan edustajatovereita, esimerkkinä ”edustaja” Orpo. Edustaja Ranne näyttää mallia.