Arvoisa puhemies! Kaikkien vaaleissa valittujen oppositioryhmien yhteiseen välikysymykseen on kuunneltu vastauksia hallitukselta jo useana päivänä viime viikolla. Paljon on selitetty, mutta vähän on selvitetty. Edelleen jää vastaamatta merkittävä osa niistä kysymyksistä, joita tuossa välikysymyksessä pitkä lista oli. On selvää, että tämä pimitys sosiaalihuollon säästöistä sadan miljoonan euron edestä edelleen jatkuu. Siitä ei ole saatu selvitystä, vaikka sitä pääministeri lupasi. Edelleen hallituksen aikeena on suunnata lisää säästöjä vanhuspalveluihin, vammaispalveluihin ja lastensuojeluun. Varmastikaan ne eivät suomalaisten ensisijaisia arvovalintoja ole.
Viime viikolla päätetyt leikkaukset heikentävät erityisesti niiden ihmisten asemaa, jotka jo ovat yhteiskunnassa heikoimmilla: esimerkiksi yli 16 miljoonan euron vuosittainen leikkaus vanhuksille kotiin vietävistä palveluista, 20 miljoonan euron vuosittainen leikkaus vammaisten ihmisten palveluista, yli 12 miljoonan euron vuosittainen leikkaus vaikeimmin työllistyvien ihmisten kuntouttavasta työtoiminnasta ja samankokoinen vuosittainen leikkaus vaativinta sosiaalityötä tekeviltä ammattilaisilta, sijaishuollossa olevien lastensuojelusta ja vanhusten palvelutarpeen arvioinnista. Lisäksi leikataan muun muassa sote-henkilöstön erikoistumiskoulutuksesta, jossa työvoimapula vaivaa. Sitten tuli Kansaneläkelaitokselle täytenä yllätyksenä 50 miljoonan euron leikkaus Kelan toimintaan, joka vaikeuttaa kansalaisille tärkeiden palveluiden saantia ja näkyy venyvinä käsittelyaikoina herkästikin. No, nyt sitten tänään odotamme kiihkeästi, tekevätkö hallitusryhmät vielä Kelan pääjohtajan nimityssiirron yli vaalien niin, että sekin olisi sitten tällainen kansalaisilta pimitettävä asia, kun tänään ennakkoäänestys vielä jatkuu ja sunnuntaina mennään vaaliuurnille. Ja tosiaan tämä sadan miljoonan iso leikkaus on edelleen sisältöä vailla, varsinkin hyväksyttävää sisältöä vailla.
Lisäksi sitten hyvinvointialueiden pitäminen edelleen epätietoisuudessa siitä, saadaanko lisäaikaa alijäämien kattamiseen. Tällä tietoa sitä ei tule. Hallitus ei ole sitä luvannut. Se tietää sitä, että joudutaan monilla hyvinvointialueilla tekemään hätiköityjä leikkauksia, jotka sitten aiheuttavat vahinkoja tälle kestävän hyvinvointialueiden palveluiden kehittämisen tielle. Tämä vaatii tietysti kansalaisilta valppautta, että nähdään hätiköityjen tai huonosti valmisteltujen leikkausten vaikutukset. Ne näkyvät kyllä kansalaisten arjessa, kun tarkkaan seurataan. Ne näkyvät palvelujen heikentymisenä tänään ja varsinkin tulevaisuudessa, jos tätä linjaa ei oikaista.
Täällä eduskunnassa ei tietysti kannata keskustelua loputtomiin jatkaa. Täältä ei löydy ministereitä vastaamaan aitioon. Nyt arviointi siirtyy kansalaisille, ja he ovat varmaankin valmiita vastaamaan. Me menemme varmaankin sitten luottamusäänestykseen huomenna. Hallituksen luottamus on eduskunnassa puntaroitavana. Koko maassa tänään ennakkoäänestyspaikoilla ja sunnuntaina vaalipaikoilla hallituksen luottamus on osaltaan äänestyksen kohteena. Tämä toivottavasti näkyy sitten tervehdyttävästi myös vaalituloksessa.
Tältä erää tosiaan tässä on syytä todeta, että hallituksen vastaus on jäänyt vajaaksi ja uupumaan ja välikysymykseen ei ole hyväksyttävää vastausta tullut. — Kiitos.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
Edustaja Räsänen.