Arvoisa puhemies! Tässäkin esityksessä on kysymys varautumisesta. Vaaratiedotteesta annettua lakia esitetään muutettavaksi siten, että myös kunnan terveydensuojeluviranomaisella olisi toimivalta antaa vaaratiedote. Esityksen tavoitteena on nopeuttaa ja parantaa väestön tiedonsaantia erityisesti talousveden aiheuttamissa epidemiatilanteissa, joissa kunnan terveydensuojeluviranomaisella on johto- ja tiedottamisvastuu.
Esitys nopeuttaisi väestön tiedonsaantia ja tehostaisi viranomaisten toimintaa, sillä jatkossa kunnan terveydensuojeluviranomaisen ei tarvitsisi turvautua muihin viranomaisiin vaaratiedotteen antamisessa. Se, ettei kunnan terveydensuojeluviranomaisella ole voimassa olevan lain nojalla toimivaltaa vaaratiedotteen antamiseen, vaikeuttaa ja hidastaa talousvesivälitteisestä epidemiasta tai epidemiaepäilystä tiedottamista altistuneelle väestölle ja on siten omiaan lisäämään sairastuneiden henkilöiden määrää tilanteessa, jossa talousvesi on saastunut. Kunnan terveydensuojeluviranomaisen toimivalta antaa vaaratiedotteita parantaisi ja nopeuttaisi talousveden aiheuttamasta epidemiasta ja sen epäilystä tiedottamista altistuneelle väestölle ja siten parhaimmillaan estäisi kokonaan sairastumiset.
Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 2.5.2025 tai mahdollisimman pian sen jälkeen.
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia. — Edustaja Strandman, olkaa hyvä.