Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunta katsoo, että uusi kehityspoliittinen selonteko antaa hyvän pohjan jatkaa Suomen kehitysyhteistyötä ja kehityspolitiikkaa. Selonteon mukaan Suomen kehityspolitiikka pohjautuu edelleen Suomen perusarvoihin ja periaatteisiin ja kantavana päämääränä on äärimmäisen köyhyyden poistaminen, eriarvoisuuden ja köyhyyden vähentäminen sekä ihmisoikeuksien toteutuminen.
Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunta pitää myönteisenä, että selonteossa ajattelu on siirtynyt avunantamisen näkökulmasta enemmän kohti yhteisvastuuta, valtioiden tasa-arvoisuutta ja yhteistyötä. Globaalin kehityksen trendit, kuten ilmastonmuutos, väestönkasvu, pakolaisuus ja lisääntynyt muuttoliike, ovat ilmiöitä, jotka koskettavat niin kehitysapua antavia kuin sen vastaanottajia, ja kestävien ratkaisujen löytyminen niihin edellyttää kaikkien toimijoiden mukanaoloa ja panosta. Selonteon pyrkimys tehostaa kehityspoliittista toimintaa ja vaikuttavuutta keskittämällä toiminta valittujen painopisteiden ja kohdemaiden sekä -järjestöjen ympärille on lähtökohdiltaan oikeansuuntaista. Aika kuitenkin vasta näyttää, arvoisa puhemies, tuottaako nyt valittu keskittäminen haluttuja tuloksia. Tässä mielessä vuoden 2018 loppupuolella eduskuntaan tuotava selvitys linjausten toimeenpanosta ja Suomen kehityspolitiikan tuloksista on tärkeä. Ulkoasiainvaliokunta yhtyy selonteon toteamukseen kehityspolitiikan tärkeydestä osana Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Osallistuessaan kansainvälisten ongelmien ratkaisuun Suomi vahvistaa samalla ulkopoliittista ja taloudellista asemaansa ja kansainvälisiä vaikutusmahdollisuuksiaan. Ulkoasiainvaliokunta... (Hälinää — Puhemies koputtaa)
Arvoisa puhemies! Tässä yksimielisessä mietinnössään ulkoasiainvaliokunta näkee myönteisenä sen, että Suomen kehityspoliittinen ohjelma on nyt ensimmäistä kertaa valtioneuvoston selonteko. Se antaa mahdollisuuden meille eduskunnassa ja valiokunnissa käsitellä kehityspolitiikkaa laaja-alaisesti asiantuntijakuulemisineen. Selontekomenettely on myös yksi hyvä tapa tuoda päivänpolitiikkaa ylemmällä tasolla poliittista ohjausta kehityspolitiikkaan. Selontekomenettelyn jatkaminen kerran vaalikaudessa onkin valiokunnan mielestä perusteltua poliittisen ohjauksen mahdollistamiseksi ja varmistamiseksi.
Arvoisa puhemies! Valitettavasti kehitysyhteistyömäärärahojen huomattavan suuret vähennykset vaikeuttavat kaikilla lohkoilla aktiivisen kehityspolitiikan tavoitteiden saavuttamista. Kehysriihessä ilmoitetut 25 miljoonan euron lisäsäästöt vaikeuttavat entisestään tätä työtä. Erityisesti vähenevät määrärahat huomioiden on kehityspoliittinen selonteko laaja ja kunnianhimoinen kokonaisuus. Se vaatii vielä huomattavaa työstämistä toimeenpanovaiheessa pysyvien kehitysvaikutusten aikaansaamiseksi. Vaikka kehitysrahoitukseen kohdistuu kehyskaudella säästöjä, korostamme pidemmän aikavälin tavoitteena olevaa 0,7 prosentin osuutta bruttokansantuotteesta. Asia on todettu myös hallitusohjelmassa.
Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunta peräänkuuluttaa myös pohjoismaisen yhteistyön kartoittamisen ja hyödyntämisen tärkeyttä kehityspolitiikassa. Pohjoismaista yhteistyötä lisäämällä voidaan turvata vaikutusmahdollisuudet myös niukempien määrärahojen aikana.
Arvoisa puhemies! Todellisten kehitysvaikutusten aikaansaaminen vaatii aikaa ja pitkäjänteistä työtä. Kehitysyhteistyön pitkäjänteisyyden kannalta ulkoasiainvaliokunta pitääkin hyvänä, että selonteko on vahvasti sidottu YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelmaan Agenda 2030:een. Sen tavoitteet ulottuvat 15 vuoden päähän.
Pidämme myös selonteon painopistealueita oikeina. Niiden lisäksi painotamme kuitenkin seuraavien teemojen tärkeyttä: lisääntymis- ja seksuaaliterveydenhuolto, nuorisotyöttömyys ja siihen puuttuminen erityisesti koulutuksen keinoin, kehitysmaiden veropohjan ja veronkantokyvyn kehittäminen sekä metsätalouden hankkeet. Suomella on näissä teemoissa merkittävää erityisosaamista. Ne ovat myös keskeisessä roolissa pysyvien kehitysvaikutusten aikaansaamiseksi kohdemaissa, ja siksi niihin on luontevaa ja myöskin tarpeellista panostaa.
Ottaen huomioon käynnissä olevan pakolaiskriisin mittasuhteet on pakolaisuuden ja muuttoliikkeen huomioiminen selonteossa valitulla tavalla ulkoasiainvaliokunnan mielestä perusteltua. Painotamme erityisesti lähtömaiden poliittisten prosessien ja kansallisten reformihankkeiden tukemisen tärkeyttä kriisien ratkaisukeinoina. Tässä työssä rauhanvälitys ja konfliktien ehkäisy ovat sellaista toimintaa, jossa ulkoasiainvaliokunta näkee Suomella ja suomalaisilla kansalaisjärjestöillä olevan erityisiä toimintamahdollisuuksia. On tärkeää, että toimintaan löydetään riittävän nopeat ja joustavat rahoitusjärjestelyt.
Arvoisa puhemies! Lopuksi vielä: Ulkoasiainvaliokunta painottaa suomalaisten kansalaisjärjestöjen tekemän kehitysyhteistyön merkittävää roolia Suomen kehityspolitiikassa. Kansalaisjärjestöjen osaamisen ja kontaktien hyödyntäminen myös yritysten kehitysmaihin suuntaamassa toiminnassa on tärkeää. Yhteistyön kehittäminen myös Suomessa asuvien maahanmuuttajien kanssa on tässä mielessä tärkeä asia.
Arvoisa puhemies! Kiitän valiokuntaa hyvästä yhteistyöstä mietinnön valmistelussa ja kaikkia muitakin, jotka ovat tämän selonteon valmisteluun tavalla tai toisella osaa ottaneet.