Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala on noin 14,9 miljardia euroa, mikä on yli 16 prosenttia valtion budjetista. Määrärahataso on yli 0,4 miljardia euroa alempi kuin vuoden 25 varsinaisessa talousarviossa. Vähennystä selittävät muun muassa opiskelijoiden poistuminen yleisen asumistuen piiristä sekä muut etuusmuutokset ja säästötoimet.
Valiokunta pitää välttämättömänä hyvinvointiyhteiskunnan turvaamisessa, että julkista taloutta vahvistetaan ja työllisyyttä nostetaan kannustimia kehittämällä.
On myös tärkeää, että pitkäaikaista toimeentulotukiriippuvuutta vähennetään ja henkilöitä kannustetaan ensisijaisten etuuksien ja samalla myös palveluiden piiriin. Samanaikaisesti on tärkeää kehittää palvelukokonaisuuden toimivuutta myös eri toimijoiden rajapinnoissa sekä turvata viimesijaisen toimeentuloturvan saatavuus.
Edellisvuoden tavoin valiokunta pitää keskeisenä seurata sitä, millaisia vaikutuksia etuusmuutoksista aiheutuu pienituloisten perheiden lapsille ja nuorille. Valiokunta kantaa huolta lasten hyvinvoinnista ja pitää tärkeinä hallituksen lisäpanostuksia, jotka kohdennetaan niille lapsille ja nuorille, jotka eivät voi hyvin. Vuosi 26 on esimerkiksi ensimmäinen täysi vuosi lasten ja nuorten terapiatakuuta.
Mietinnössä tarkastellaan myös turvakotien rahoitusta, jonka riittävyyttä pidetään keskeisenä. On hyvä, että hallituskauden aikana turvakotitoiminnan määrärahatasoa on korotettu useaan kertaan, ja korotetaan edelleen vuodelle 26.
Eduskunta on useina vuosina todennut kansallisen laaturekisteritoiminnan keskeiseksi sosiaali- ja terveydenhuollon laadun, vaikuttavuuden ja kustannusten hallinnan edistämisessä. Valiokunta on huolissaan THL:n suunnitelmista supistaa laaturekisteritoiminnan resursseja. On olennaista, että olemassa olevien rekisterien ylläpidon toimintaedellytykset turvataan, jotta niihin karttunut tieto on täysimääräisesti hyödynnettävissä. Laaturekisteritoimintaa tulee laajentaa, ei supistaa. Valiokunta esittää laaturekisteritoiminnan rahoitusta korotettavaksi 400 000 eurolla, hoitotyön tutkimuksen rahoitusta 300 000 eurolla ja Käypä hoito ‑suositusten rahoitusta 100 000 eurolla.
Valiokunta esittää lisäksi muun muassa 400 000 euron lisäystä sairaanhoitajien kliinisen erikoistumiskoulutuksen pilotin jatkamiseen, ja yhteensä lähes 1,2 miljoonan euron lisärahoituksia pienempiin hanke- ja avustuskohteisiin.
Hyvinvointialueiden tutkimus-, kehitys-, koulutus- ja innovaatiorahoitus oli viime vuonna kaikkiaan 335 miljoonaa euroa, joka koostuu useista lähteistä. Valtion rahoitukseen yliopistotasoiseen terveyden- ja sosiaalityön tutkimukseen budjetoidaan ensi vuodelle kuluvan vuoden tavoin 40 miljoonaa euroa.
Valiokunta pitää tärkeänä sitä, että jatkovuosina t&k-rahoituksen lisäpanostuksissa huomioidaan sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämistoiminta, sillä tutkimustiedon ja uusien innovaatioiden avulla on mahdollista kehittää sotesektorin tuottavuutta, vaikuttavuutta ja hoidon laatua sekä myös tukea yhteistyöverkostojen laajentumista ja tiedon laajempaa leviämistä.
Valiokunnan mietinnössä todetaan myös hallituksen lisäpanostukset omaishoidon tukeen. Valiokunta pitää tärkeänä, että omaishoidon kehittämistyötä jatketaan muun muassa eri puolilla Suomea toimivien omaishoitajien yhdenvertaisuutta vahvistaen.
Valtiovarainvaliokunta pitää sosiaali- ja terveysvaliokunnan tavoin välttämättömänä myös ikääntyneiden palveluiden kehittämistä siten, että palveluita voidaan tuottaa paitsi laadukkaasti myös kustannustehokkaammin.
Mietinnön lopussa tarkastellaan STEA-avustuksia. Avustusmääräraha sosiaali- ja terveysalan yhdistyksille ja säätiöille yleishyödylliseen, sosiaalista hyvinvointia ja terveyttä edistävään toimintaan on vuonna 26 noin 274 miljoonaa euroa, mikä on noin 30 miljoonaa euroa vähemmän kuin kuluvana vuonna. Valiokunta pitää tärkeänä järjestöjen kohtaavaa toimintaa, ja pitää keskeisenä, että tätä vaikuttavinta järjestötoimintaa suojataan säästöpäätöksissä.
Samalla haluan kiittää valiokuntaa ja myös ministereitä yhteistyöstä. — Kiitos.
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia. — Ministeri Juuso, viisi minuuttia, olkaa hyvä.