Kiitos, arvoisa puhemies! Toinen hallituksen esitys, mikä ei kirvoittane kauheasti puheenvuoroja, ei ole kovin ristiriitainen.
Potilastietojen luovuttaminen Uudellamaalla hyvinvointialueiden, Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän välillä perustuu tällä hetkellä väliaikaisesti voimassa olevaan lainsää-däntöön, joka on voimassa vuoden loppuun 2025 saakka. Hallitusohjelmassa todetaan, että henkilötietojen käsittelyyn liittyvää sääntelyä kehitetään, jotta sosiaali- ja terveyspalveluista kerätyt tiedot ovat sujuvammin käytettävissä eri toimijoiden välillä, niin hyvinvointialueilla, Uudenmaan erillisratkaisun sisällä, yhteistyöalueilla kuin valtakunnallisesti. Uuden asiakastietolain hyväksymisen yhteydessä eduskunta hyväksyi myös lausuman, jonka mukaan eduskunta edellyttää valmisteltavaksi Uudenmaan alueen potilastietojen käsittelyyn toistaiseksi voimassa olevaa sääntelyä, jonka nojalla terveydenhuollon ammattihenkilöillä olisi sujuva pääsy potilasturvallisuuden kannalta olennaisiin tietoihin potilaan tietosuojaa kunnioittaen.
Tässä esityksessä ehdotetaan, että potilastietojen käsittelystä Uudenmaan maakunnan alueella säädettäisiin asiakastietolaissa. Näin kaikki potilastietojen käsittelyä koskevat säännökset olisivat samassa laissa. Uudenmaan maakunnan alueella olisi ehdotuksen mu-kaan vuoden 2026 alusta alkaen oikeus käsitellä potilastietoja samalla tavalla kuin tälläkin hetkellä. Eli tiedonsaantioikeus perustuisi lakiin, mutta potilaalla olisi oikeus kieltää tietojensa luovutus.
Esityksen tavoitteena on siis mahdollistaa potilastietojen saumaton käsittely Uudenmaan maakunnan alueella siten, että terveydenhuollon ammattilaisella on mahdollisuus hoitaa potilasta asianmukaisesti. Toisaalta esityksen tavoitteena on myös turvata asiakkaan tiedollista itsemääräämisoikeutta siten, että hänellä olisi oikeus kieltää tietojensa luovuttaminen. Sääntelyn toiminnallisena tavoitteena on taata Uudenmaan maakunnan alueelle erillisratkaisusta huolimatta mahdollisimman samankaltainen potilastietojen käsittelyn kokonaisuus kuin muilla hyvinvointialueilla on.
Esityksessä ehdotetaan myös teknisluonteista muutosta: Uusimaa-lain 25 §:n 4 momentti kumotaan, koska vastaava sääntely sisältyy uuteen asiakastietolakiin.
Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2026 alusta alkaen. — Kiitos.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
Edustaja Laiho.