Arvoisa rouva puhemies, hyvät kansanedustajakollegat! Suomalaisen päättäjän tärkein tehtävä on huolehtia suomalaisten ihmisten, yritysten ja elinkeinoelämän hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Olen todella iloinen siitä, että tämä esitys on edennyt nopeasti. Tästä haluan kiittää koko eduskuntaa.
Vuoden 2023 kansallisessa riskiarviossa todetaan, että Suomen turvallisuustilanne on haastavampi ja hankalammin ennakoitavissa kuin kertaakaan sitten kylmän sodan loppumisen jälkeen. Jokainen meistä tietää, että turvallisuusympäristömme on muuttunut perustavanlaatuisesti eikä aiempaan ole paluuta ainakaan tällä vuosikymmenellä. Rajat ovat se keskeinen este, joka suojaa suomalaisten elämäntapaa ja kaikkia kansalaisia. Pitkä maastoraja Venäjän kanssa edellyttää valvonnan näkökulmasta merkittäviä panostuksia erityisesti henkilöstön osalta.
Talven ja kevään mittaan myös julkisuudessa on keskusteltu runsaasti siitä mahdollisuudesta, että Suomeen kohdistuisi aiempaakin laajamittaisempaa maahantuloa. Tämä tarkoittaisi merkittävää henkilöstötarpeen lisääntymistä rajalla. Kannatan lämpimästi sellaisia esityksiä, jotka parantavat Rajavartiolaitoksen kykyä varautua kaikkiin olosuhteisiin. Tämä esitys tarjoaa Rajavartiolaitokselle joustavuutta henkilöstön käyttöön mahdollisissa häiriötilanteissa tai sellaisiin varauduttaessa.
Jatkossa nopeasti kehittyvässä tilanteessa Raja- ja merivartiokoulussa opiskelevia kadetteja voitaisiin ohjata avustaviin ja vaarattomiin tehtäviin, jotta kokeneempi varsinainen henkilöstö voitaisiin vapauttaa vaativampien tehtävien hoitoon. Opintojensa loppuvaiheessa olevia kadetteja voitaisiin myös nimittää määräaikaisesti nuoremman upseerin sotilasvirkaan. Tilapäiset apuvoimathan ovat osoittautuneet kullanarvoisiksi vaarattomissa tehtävissä aiemminkin, kun mietitään vaikkapa virka-aputilanteita, joissa varusmiehet ovat olleet avustamassa.
Suojelupoliisin mukaan suomalaisiin viranomaisiin pyritään kohdistamaan aiempaa enemmän tiedustelutoimintaa ulkomailta käsin. Yksi tapa on pyrkiä tiedustelemaan viranhakuprosesseja, joissa esimerkiksi hakijoiden ansioluettelot saattavat epäsuorasti paljastaa tärkeitä tietoja joko viranomaisesta tai hakijoista. Tämä nyt esillä oleva esitys estää tällaisen mahdollisuuden.
Esityksellä avataan myös mahdollisuus uusien siviilivirkojen perustamiseen Rajavar-tiolaitokselle ja tietyissä tapauksissa myös mahdollisuus niiden täyttämiseen ilman että niitä julistetaan haettavaksi. Siviilivirkojen käyttäminen voi tulla tarpeeseen esimerkiksi tietojärjestelmiin liittyvissä tapauksissa.
Kunnioitettu rouva puhemies! Olen tyytyväinen, että tänä keväänä on käsitelty ja tullaan käsittelemään runsaasti Suomen turvallisuutta parantavia lakiesityksiä, jotka myös pyritään saamaan nopeasti voimaan. Myös tämän kyseisen esityksen on tarkoitus tulla voimaan kesäkuun alussa. Lainsäädäntömme täytyy pysyä ajan tasalla, kun maailma muuttuu ja meihin pyritään vaikuttamaan uusilla tavoilla. — Kiitos.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
Edustaja Zyskowicz.