Arvoisa herra puhemies! Kysymyksessä on siis kansa-laisaloitteen pohjalta lakialoite avohakkuiden lopettamisesta valtion mailla. On ilo lausua maa‑ ja metsätalousvaliokunnalle lämmin kiitos siitä, että se on tehnyt varsin hyvän, tasapainoisen ja yksimielisen mietinnön tästä aika koskettavasta, hankalastakin asiasta.
On tärkeää, että valtio hoitaa metsänsä erittäin hyvin, ja uskon, että näin tapahtuu nyt ja tulevaisuudessakin. Siksi menettely, jossa ei lähdetä näille jyrkkien kieltojen tielle, on ihan paikallaan. Metsiä, valtion metsiä niin kuin muutoinkin, on hoidettava hyvin, ja suojelu kuuluu osaltaan siihen hyvään hoitoon mutta myös hakkuut järkevällä tavalla kunkin alueen ominaisuudet huomioon ottaen. Metsien ja luonnon monimuotoisuuden suojelu on tärkeä asia, jossa valtion tulee olla edelläkävijä.
Näillä sanoilla haluan kiittää tästä mietinnöstä, ja asia on varmaan näin sitten loppuun käsitelty.