Kiitos, arvoisa puhemies! Esittelen nyt maa- ja metsätalousvaliokunnan kevätistuntokauden viimeisen mietinnön, joka koskee niin sanottua lunastuslakia.
Hallituksen esityksessä ehdotettiin muutettavaksi useita eri lakeja, ja muutosten tarkoituksena on ennen kaikkea parantaa lunastettavan omaisuuden haltijan asemaa ja varmistaa perustuslaissa turvatun täyden korvauksen vaatimuksen toteutuminen. Nykyisen lunastuslain korvausperusteet ovat pääosin peräisin 1970-luvun lopulta. Tämä on esitys, jota on odotettu pitkään, ja sitä on valmisteltu ja yritetty saattaa maaliin jo noin kymmenen vuoden ajan kolmella eri vaalikaudella.
Valiokunta kiittää hallituksen esityksen perusteellisesta valmistelusta, joka on johtanut tähän pisteeseen, että lakiehdotukset ovat eduskunnan käsiteltävinä.
Esityksessä ehdotetaan muun muassa, että lunastuskorvauksessa kohteenkorvaus perustuu käyvän hinnan sijaan markkina-arvoon. Samalla kohteenkorvausta ja haitankorvausta korotetaan 25 prosentilla. Niin kutsuttu arvonleikkausmekanismi poistetaan sekä asunto- ja elinkeinotakuuta laajennetaan. Saamansa selvityksen mukaan maa- ja metsätalousvaliokunta pitää esitystä tarpeellisena ja asianmukaisena sekä puoltaa siihen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä eräiltä osin muutettuina sekä ehdottaa yhtä lausumaa.
Mietintöön sisältyy yksi vastalause, jossa on pykälämuutosehdotus ja lausumaehdotus.
Arvoisa puhemies! Mietinnössä tarkastellaan esimerkiksi täyden korvauksen toteutumista. Perustuslakivaliokunnan antaman lausunnon mukaan varallisuusaseman muuttumattomuuden periaatetta on syytä pitää täyden korvauksen keskeisenä lähtökohtana eikä pakkolunastuksessa voida poiketa täyden korvauksen vaatimuksesta.
Maa- ja metsätalousvaliokunta korostaa, että lunastuksen kohteena olevan omaisuuden omistajia on kohdeltava yhdenvertaisesti riippumatta siitä, mihin tarkoitukseen kohde lunastetaan. Perusperiaatteena on oltava se, että lunastuksesta aiheutuvat menetykset hyvitetään täysimääräisesti ja varallisuusasema ei lunastuksesta huolimatta muutu. Käyvän hinnan sijasta lunastettavasta omaisuudesta suoritettava korvaus perustuisi jatkossa kohteen markkina-arvoon. Markkina-arvo on kiinteistöarvioinnin oppien ja arviointistandardien mukaan määritettävä arvioitavan omaisuuden parhaan ja tuottavimman käytön mukaan. Omaisuuden arvoa ei voida määrittää vain pakkolunastushetkellä vallitsevan käyttötavan mukaan, vaan on otettava huomioon myös sellaiset vaihtoehtoiset käyttötavat, jotka voivat olla taloudellisesti arvokkaampia ja joiden käyttöön ottamiselle ole oikeudellisia esteitä. Riski kohteen arvon määrittelyssä käytettävien menetelmien epätarkkuudesta jää lunastajalle.
Arvoisa puhemies! Valiokunta käsitteli kattavasti myös esityksen vaikutuksia. Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa esitettiin huoli esityksen vaikutuksista lunastustoimituksiin, kuntien maanhankintaan, kaavojen toteutukseen sekä luonnonsuojeluun ja rakennussuojeluun. Erityiseksi huolenaiheeksi kuntien maanhankinnan näkökulmasta nousi kohteenkorvauksen ja haitankorvauksen korjaaminen 25 prosentin korotuksella.
Talousvaliokunta ja ympäristövaliokunta ovat lausunnoissaan punninneet myös esityksen kohtaamaa kritiikkiä sen yhteiskunnallisiin vaikutuksiin nähden. Näiden valiokuntien lausunnoissa omistajan asemaa parantavia muutoksia pidetään kannatettavina. Lausuntojen mukaan esitys edistää lunastuksen kautta toteutettavien, yleistä etua palvelevien hankkeiden ja lunastuksen yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä. Maa- ja metsätalousvaliokunta yhtyy näihin näkemyksiin.
Talousvaliokunta toteaa lausunnossaan, että ehdotuksella on kokonaisuutena arvioiden myös taloudellisen toimintaympäristön ennustettavuutta ja markkinoiden toimivuutta parantava vaikutus. Kaiken kaikkiaan sekä talousvaliokunnan ja ympäristövaliokunnan lausuntojen että saamansa selvityksen perusteella maa- ja metsätalousvaliokunta katsoo, että vaikutukset hintatasoon ovat vähäisempiä ja välillisempiä kuin kritiikissä esitetään.
Arvoisa puhemies! Maa- ja metsätalousvaliokunta esittää, että eduskunta hyväksyy muuttamattomana tähän hallituksen esitykseen sisältyvän 2. lakiehdotuksen ja muutettuina hallituksen esitykseen sisältyvät 1., 3., 4. ja 5. lakiehdotuksen.
Lisäksi valiokunta esittää, että eduskunta hyväksyy yhden lausuman, joka kuuluu seuraavasti: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus kiirehtii voimansiirtolinjojen lunastamisesta määrättäviä korvauksia koskevaa selvitystä.” — Kiitos.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
Kiitokset esittelystä. — Ja sitten jatkamme puhujalistaa. — Edustaja Jukkola.