Arvoisa puhemies! Tällä hallituksen esityksellä mahdollistetaan droonien käyttö vieraslajien torjunnan tehostamiseksi. Tämä esitys on sinänsä kannatettava, sillä lämpökameralla varustetut droonit ovat osoittautuneet tehokkaaksi tavaksi löytää erityisesti ruovikossa piilottelevia supikoiria, jotka ovat merkittävä uhka luonnon monimuotoisuudelle, erityisesti tärkeillä lintujen pesimäalueilla ja saaristossa. Supikoirien poistaminen parantaa kiistatta pesivien lintujen määrää saaristoalueilla, joilla osa linnuista jättää pesimättä havaittuaan nisäkäspedon läsnäolon. Samalla droonit voivat kuitenkin johtaa lintujen tahattomaan häirintään, aiheuttaa pesintöjen tuhoutumista ja vaikeuttaa lintujen valmistautumista muuttomatkalle.
Valiokunnan saamissa asiantuntijalausunnoissa nostettiin esiin, että droonien käyttöä ei nykyisellään ole lainsäädännössä rajattu ja se aiheuttaa useita ongelmia. Tilanne tässä tosiaan on se, että lainsäädäntö ei ole pysynyt mukana tekniikan kehittymisessä. On todennäköistä, että toiminta laajenee, mikäli droonien käyttöä ei rajoiteta. Tämä tilanne on myös valvonnalle vaikea ja entistä epäselvempi nyt, kun droonien käyttöä laajennetaan vieraslajipyyntiin. Lainsäädäntöä tulisi pikemminkin nyt ajantasaistaa, ja esimerkiksi BirdLife Suomi on tehnyt ympäristöministeriölle aloitteen, että ministeriö ryhtyisi toimiin droonien lennättämisen kieltämiseksi linnuille tärkeillä alueilla ilmailulain perusteiden mukaisesti. Se ei tosiaan suoraan tämän lainsäädännön piiriin kuulunut, mutta tästä käytiin laajaa keskustelua myös siltä osin, miten metsästyksessä drooneja voi käyttää. Se rajanveto siellä voi tulla nyt epäselvemmäksi, kun tässä vieraslajipyynnissä sitä laajennetaan.
Valiokunnalle antamassaan lausunnossa myös Poliisihallitus piti tätä esitystä sinänsä perusteltuna mutta piti keskeisenä heikkoutena sitä, että vieraslajipyynnin varjolla saatetaan jäljittää riistaeläimiä pyyntitarkoituksessa, mikä taas on metsästyslaissa kiellettyä. Poliisin näkökulmasta ongelmaksi muodostuu tässä tosiaan sitten droonien käytön valvonta.
Koska tämä valvontapuoli nyt jäi sitten tässä mietinnössä vaille ansaitsemaansa huomiota kuten myöskin laajempi droonien sääntelyn tarve, niin sitten päädyimme valiokunnassa tekemään tästä vastalauseen ja lausumaesityksen. Eli teen tässä nyt sitten mietinnön vastalauseen mukaisen lausumaesityksen, jonka mukaan ”eduskunta edellyttää, että lain toimivuutta ja vaikutuksia, mukaan lukien valvonnan tarve, seurataan lain voimaantulon jälkeen ja ryhdytään tarvittaessa korjaaviin toimiin väärinkäytösten estämiseksi”.
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia. — Edustaja Honkasalo, olkaa hyvä.