Arvoisa rouva puhemies! Tällä lakiesityksellä on tarkoitus saattaa Puolustusvoimien toimivaltuudet ajan tasalle koskien luvattomien lennokkien liikkumista Puolustusvoimien käytössä olevilla alueilla. Todettakoon heti tässä yhteydessä, että poliisi ja Rajavartiolaitos ovat valmistelemassa vastaavia lakiesityksiä omalta osaltaan ja ne tulevat eduskuntaan aikanaan.
Hallitusohjelman mukaan Suomen turvallisuusympäristön muutos ja uudenlaiset uhat edellyttävät uudenlaista valmiutta ja uudenlaista varautumista. Tämä koskee erityisesti monimuotoisten uhkien, kuten hybridivaikuttamisen, torjuntaa. Miehittämättömät ilma-alukset ovat osa tätä kokonaisuutta. Puolustusvoimien arvion mukaan miehittämättömän ilmailun sille aiheuttama uhka on merkittävä. Ehdotetulla lailla pyritään suojautumaan vieraan vallan sotilaallisilta toimijoilta ja niiden lukuun toimivilta tahoilta. Puolustusvoimille esitetään toimivaltuutta puuttua teknistä laitetta tai voimakeinoa käyttäen lennokin tai miehittämättömän ilma-aluksen kulkuun, mikäli sen lennosta aiheutuu uhkaa maanpuolustukselle tai Puolustusvoimien toiminnalle. Laissa olisi säännökset toimivaltuudesta Puolustusvoimien käytössä olevilla alueilla ja niiden ulkopuolella.
Puolustusvoimat voisi toimia lennokin liikkumisen estämiseksi ensinnäkin silloin, kun laite lähestyy Puolustusvoimien käytössä olevaa aluetta, esimerkiksi varuskuntaa, tai väliaikaisessa käytössä olevaa aluetta, esimerkiksi sotaharjoitusaluetta, tai sellaista ilmatilan rajoitusaluetta, jolla Puolustusvoimien alue sijaitsee. Toiseksi lennokin liikkuminen voidaan estää Puolustusvoimille säädetyn turvaamistehtävän suojaamiseksi. Lentävä laite voitaisiin pudottaa alas myös silloin, kun sen liikkumisen tai muiden olosuhteiden perusteella on todennäköistä, että se vaarantaa maanpuolustusta, Puolustusvoimien toimintaa, tai jos sen kulkuun puuttuminen on välttämätöntä hengen tai terveyden suojaamiseksi yleisellä paikalla. Toimittaessa yleisellä paikalla on toimintatavoista aina sovittava poliisin kanssa erikseen. Lisäksi esityksessä on huomioitu yhteistyö Viestintäviraston ja muiden viranomaisten kanssa. Toimivaltuuksien käyttö liittyisi aina Puolustusvoimien lakisääteisten tehtävien hoitamiseen, ja sotilasviranomainen käyttäisi aina lain edellyttämää suhteellisuusharkintaa. Tehtäviä hoitavat henkilöt olisivat myös asianmukaisesti koulutettuja.
Arvoisa rouva puhemies! Miehittämättömän ilmailun uhkaan vastaavaa teknologiaa kehitetään jatkuvasti. Lakiesityksessä esitetyt säännökset ovat tekniikkaneutraaleja, eli ne jättävät tilaa erilaisille vaihtoehdoille. Tarkoitus on, että laki on ajan tasalla myös tulevina vuosikymmeninä. Yksityiskohtaiset tiedot Puolustusvoimien kalustosta ja laitehankinnoista eivät ole julkisia, koska ne liittyvät Puolustusvoimien suorituskykyihin. Esityksessä on huomioitu tekniseen vaikuttamiseen ja tietosuojaan liittyvä problematiikka sekä arvioitu lakiehdotusta huolellisesti perustuslain kannalta.
Puolustusvoimissa on varattu valmiuden kehittämiseen resurssi, jonka tulisi kattaa säädösmuutoksista aiheutuvat kulut. Puolustusvoimien investointien tehokkaan käytön kannalta on tärkeää, että sääntelyä kehitetään täsmällisemmäksi. Säädösmuutoksista johtuen ei esitetä lisämäärärahaa. Tarvittavat investoinnit ja henkilöresurssit pystytään kohdentamaan kehittämisohjelmien puitteissa osana Puolustusvoimien normaalia toimintaa.
Esitykseen sisältyvät lakiehdotukset on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Puhemies Paula Risikko
Mennään suoraan puhujalistaan.