Arvoisa puhemies! Lakialoite niin sanotusta kasvomaskivelvoitteesta on jätetty jo vuonna 2020. Vaikka sitä käsitellään vasta nyt, asia ei ole mitenkään vanhentunut.
Kasvomaskien kanssa hallituksella on ollut kompurointia heti alkumetreiltä saakka, alkaen niiden hankinnasta ja myös niiden käytöstä. Tein toukokuussa 2020 hallitukselle toimenpidealoitteen kasvomaskivelvoitteen käyttöönotosta niin, että niitä voitaisiin velvoittaa käyttämään julkisessa liikenteessä ja muissa julkisissa tiloissa, joissa turvavälin pitäminen ei ole mahdollista. Koronan leviämisen ehkäisemisessä tarvitsemme käyttöön kaikki mahdolliset työkalut, joita voidaan käyttää, niin että voitaisiin ehkäistä esimerkiksi poikkeusolot ja valmiuslain käyttöönotto.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antoi kasvomaskisuosituksen syksyllä 2020, ja alkuun kesti vähän aikaa ennen kuin kansalaiset niitä oppivat käyttämään, mutta nyt ne ovat kuitenkin meillä, sanotaanko, jo arkipäivää. Nyt tällä hetkellä keskustellaan jo siitä, milloin voidaan kasvomaskeista jatkossa luopua. Hallitus on antanut koronastrategiansa viime viikolla, ja siinä on varsin vähän työkaluja siihen, miten jatkossa Suomea tullaan avaamaan ja miten sitten jatkossa tullaan ehkäisemään uudet epidemiat ja myöskin mahdolliset variaatiot viruksesta.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa on tällä hetkellä käsittelyssä 58 d §:n muutosesitys, jossa siis hallitus esittää kyseistä pykälää muutettavaksi kahden metrin turvavälivaatimuksen kohdalla. Kokoomus on ehdottanut omalla lakialoitteellaan, että tämä koko pykälä kumottaisiin, koska tämä pykälä itsessänsä on turha ja turvavälit huomioidaan kyllä siellä tartuntatautilaissa muualla.
Olisi kuitenkin tärkeää, että tartuntatautilain 58 § tuodaan eduskuntaan mahdollisimman nopeasti, koska se vaatii tarkennuksia. Siellä on paljon epäselvyyksiä ja ristiriitaisuuksia, ja siellä on myöskin sellaisia kohtia, mitkä ovat ristiriidassa hallituksen antaman päivitetyn koronastrategian kanssa, eli se kannattaisi muuttaa.
Tämä lakialoitteeni, jonka olen tehnyt, koskee myös tätä 58 §:ää, eli voisimme ottaa sinne yhdeksi työkaluksi kasvomaskivelvoitteen, mahdollisuuden ottaa se käyttöön tilanteessa, jossa tartuntatautitilanne sitä vaatii. Ilman muuta se kannattaisi nyt ottaa sinne yhdeksi työkaluksi, koska silloin se on sieltä helposti käyttöön otettavissa. Ihmiset osaavat sitä jo käyttää, ja se ei olisi niin suuri ongelma tai kynnys sen käytölle niin suuri.
Tässä lakialoitteessa olen myös esittänyt, että jos se maskin käyttö olisi velvoittavaa, maskeja pitäisi olla maksutta saatavilla. Se lakimuutos voitaisiin tehdä 58 §:ään.
Arvoisa puhemies! Koronatilanne ei ole vielä ohi Suomessa, ja uusia koronavariantteja voi tulla, ja meidän pitää asian kanssa pystyä elämään ja reagoimaan riittävän ripeästi, jos tilanne siihen ajautuu. Meidän pitää myöskin pystyä paremmin turvaamaan se, että elinkeinonharjoittajat pystyvät jatkamaan toimintojaan, oli sitten kyse kulttuurista, tapahtumista, urheilusta, erilaisista tilaisuuksista tai koulun lähiopetuksen jatkumisesta. Infektion leviämisen ehkäisyssä kasvomaskit ovat tärkeä työkalu, jota ei missään nimessä kannata jättää laittamatta tartuntatautilakiin mahdollisuutena, jos tilanne sitä vaatii.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
Kiitoksia. — Edustaja Heinonen, olkaa hyvä.