Arvoisa rouva puhemies! Kaakkois-Suomen rajanylitysasemilta itärajan yli tulevien turvapaikanhakijoiden määrä on tällä viikolla kasvanut äkillisesti: maanantaina 39, tiistaina 55 ja eilen keskiviikkona 74 henkeä. [Juho Eerola: No nyt on raja kiinni!] Venäläiset rajavartijat ovat aiemmasta poiketen ryhtyneet päästämään rajan yli kolmansista maista saapuvia henkilöitä. Näillä henkilöillä ei ole ollut rajanylitykseen oikeuttavia asiakirjoja eli käytännössä viisumia. Nyt tarvitaan juuri sitä työkalupakkia, jonka Marinin hallituksen esityksestä viime kaudella täällä salissa yhdessä säädimme. [Välihuutoja perussuomalaisten ryhmästä] Suomen on osoitettava selkeästi ja määrätietoisesti Venäjälle, että näiden ihmisten käyttäminen hybridivaikuttamisen välineenä on yksiselitteisesti väärin. Siksi onkin hyvä, että hallitus sai tänään tehtyä päätöksen sulkea itäiset rajanylityspaikat. [Välihuutoja perussuomalaisten ryhmästä] Arvoisa pääministeri Orpo, saadaanko itärajan tilanne hallituksen tänään tekemillä päätöksillä vakautettua? [Petri Huru: Onneksi ovat uudet ministerit paikalla! — Ben Zyskowicz: Marinin hallituksen esitys ei olisi tähän riittänyt, onneksi eduskunta paransi esitystä!]
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
Pääministeri Orpo, olkaa hyvä.