Arvoisa puhemies! Nyt käsittelyssä olevan esityksen tavoitteena on varmistaa, että Energiavirastolla on riittävästi aikaa käsitellä sille tehdyt hakemukset takautuvasti maksettavan väliaikaisen sähköhyvityksen maksatuksessa tapahtuneen virheen korjaamisesta ja että sähköyhtiöt kykenevät edelleen hakemaan Valtiokonttorilta korvausta sähköhyvityksen maksatuksista. Näistä hakemuksista pääosan ovat jättäneet Y-tunnuksella sähkönmyyntisopimuksen yksilöineet loppukäyttäjät, jotka ovat kuitenkin kuluttajan asemassa. Hakemusten ennakoitua suuritöisemmästä käsittelystä johtuen Energiavirasto ei ole kyennyt käsittelemään hakemuksia niin, että laissa asetettua korvausten hakemista koskevaa määräaikaa olisi voitu noudattaa.
Energiavirasto on linjannut, että Y-tunnuksella sopimuksen solmineen loppukäyttäjän voidaan katsoa olevan oikeutettu sähköhyvitykseen, jos kyseessä on kuluttajansuojalain mukaan kuluttajaksi luokiteltava luonnollinen henkilö ja hankitusta sähköstä yli puolet on yksityistä käyttöä. Näin voi olla esimerkiksi tilanteessa, jossa yksityinen elinkeinonharjoittaja harjoittaa elinkeinotoimea toiminimellä kotonaan ja on tehnyt kotitaloutensa sähkösopimuksen henkilötunnuksen sijaan Y-tunnuksella.
Hakemusten käsittely on osoittautunut huomattavasti ennakoitua työläämmäksi. Y-tunnusasiakkaan kohdalla Energiaviraston tulee aina tapauskohtaisesti arvioida, täyttääkö hakija sähköhyvityslaissa viitatun kuluttajansuojalain 1 luvun 4 §:n mukaisen kuluttajan määritelmän ollakseen oikeutettu sähköhyvitykseen. Energiaviraston on pitänyt pyytää hakijoilta täydennyksiä hakemuksiin, jotta päätös hakemukseen voidaan tehdä. Tällaista tietoa on esimerkiksi se, kuinka suuri osuus Y-tunnusasiakkaan sähkönkulutuksesta on ollut yksityiskäyttöä.
Ehdotetulla sähköhyvityslain muutoksella pyritään varmistamaan, ettei alkuperäisessä sähköhyvityslaissa oleva määräaika sähköyhtiöiden korvaushakemuksille muodostu esteeksi sille, että sähköhyvitys saadaan maksettua kaikille siihen oikeutetuille loppukäyttäjille. Esitetyn muutoksen arvioidaan edistävän sekä loppukäyttäjien että sähköyhtiöiden oikeusturvaa sekä osaltaan edistävän loppukäyttäjien yhdenvertaista kohtelua. Esitetyllä muutoksella estettäisiin tilanne, jossa laissa annettujen määräaikojen vuoksi etenkin Y-tunnuksella sähkösopimuksen rekisteröineiden kuluttaja-asiakkaiden sähköhyvityksen maksatuksen korjausta koskevia hakemuksia ja niiden pohjalta tehtyjen päätösten nojalla maksettuja sähköhyvityksen korvaamisia ei pystyttäisi tosiasiallisesti käsittelemään ja toteuttamaan.
Hallituksen esitys on perusteltu ja tarpeellinen. Monet pienyrittäjät ovat ottaneet sähkösopimuksensa hallituksen esityksessä kerrotulla tavalla Y-tunnuksellaan. Sähkönkulutus on kuitenkin pääasiassa kotitalouden kulutusta. On tärkeää, että toiminimellä kotoa käsin työskentelevä yrittäjä pääsee samaan tasavertaiseen asemaan muiden kuluttajien kanssa kotitaloudessa käyttämänsä sähkön osalta.
Arvoisa puhemies! Kannatan lämpimästi hallituksen pienyrittäjämyönteistä esitystä. — Kiitos.
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia. — Edustaja Aittakumpu, olkaa hyvä.