Arvoisa rouva puhemies! Olivat ilmeisesti edelleen nämä vaihtoehtobudjetit aiheena tässä?
Kyllä. Kiitoksia. — Tässä käytiin tätä valtion velkaantumista läpi äsken, ja kyllähän se todella keskustalaisena hämmästyttää, että kokoomuksen kärkitavoite tälle hallituskaudelle lähtiessä oli, että Suomen velkaantuminen lopetetaan — velkaantuminen lopetetaan — ja en ole aivan varma, näinkö jossakin sellaisen taulukon, että tämän puolentoista vuoden aikana siitä, kun hallitus saatiin kasaan, tähän päivään olisi jopa 20 miljardia valtio ottanut lisää velkaa, 20 miljardia. Ja niin kuin on nähty, niin sen sijaan, että olisi sitä velkaantumista saatu käännettyä, itse asiassa velkaantuminen on vain kiihtynyt. Nyt se avainasia on, miksi näin on käynyt, miksi hallitus on epäonnistunut tässä velkaantumisen taittamisessa, ja kyllähän se liittyy tähän kasvupolitiikan täydelliseen laiminlyöntiin. Eli ollaan luotettu siihen, että säästämällä, leikkaamalla ja veronkorotuksilla pystytään tämä kehitys taittamaan, ja valitettavasti näin ei ole tapahtunut, ja joudutaan nyt miettimään muita keinoja.
Keskusta on tässä reilun vuoden ajan tuonut useita keinoja kasvun aikaansaamiseksi, millä tavalla maa saadaan kasvuun, ja tästä meidän vaihtoehdosta ”Tuplataan talouskasvu, pelastetaan palvelut” löytyy monia monia eväitä. Mutta mikä on nyt ongelma, niin ensi keväänä on jo kaksi vuotta tätä hallituskautta mennyt ja tuntuu, että koko ajan ollaan vain siirretty ja siirretty uusien kasvutoimenpiteitten käytäntöön viemistä, ja pahoin pelkään, että ollaan jo sitten myöhässä. Eli kyllä tämän vuoden puolella olisi ehdottomasti pitänyt saada uusia kasvutoimia sinne putkeen. Tämä on se kritiikin kärki meillä, että miksi näitä kasvutoimenpiteitä ei ole tehty ja miksi ollaan keskitytty vain leikkaamiseen ja verojen korotukseen.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
Kyllä, ja keskustan.
Kiitoksia. — Äsken kopautin jo kohdan 8, mutta jostain syystä täällä eivät liiku nämä meidän asiakohdat, eli nyt oltaisiin jo kohdassa 9, koska kohdan 8 keskustelu klousattiin, lopetettiin, ja sanoin äsken, että päiväjärjestyksen 9. asiana on keskustelu keskustan eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjetista. Tarkoitushan oli sosiaalidemokraattien kohdassa puhua kaikki, mutta se ei estä teitä ottamasta myöskin tässä. Mutta nyt ollaan kyllä siellä kohdassa 9, ja toivon, että se siirtyy sinne. — Siellä on sitten edustaja Mehtälä poissa, edustaja Siponen — aiotteko vieläkin ottaa? [Markku Siponen: Kiitoksia, arvoisa rouva puhemies, riittää nyt tässä vaiheessa.] — Kiitoksia. — Edustaja Kallio poissa, edustaja Kosonen poissa. — Edustaja Heikkinen.