Arvoisa puhemies! Ensinnäkin täytyy antaa maa- ja metsätalousvaliokunnalle kiitos tämän hallituksen esityksen nopeasta käsittelystä.
Tässähän on kysymys maksuvalmiuslainojen antamisesta sellaisille tiloille, joilla on tilapäisiä taloudellisia vaikeuksia esimerkiksi vaikeiden sääolosuhteiden vuoksi mutta joilla on kuitenkin jatkuvan taloudellisen kannattavuuden edellytykset. Eräällä tavalla ollaan kuitenkin viimeisellä rannalla, kun omat vakuudet eivät riitä ja tarvitaan valtiontakausta. Tällainen takaushan myönnettäisiin lainalle, jonka määrä on enintään 62 500 euroa, ja siitä sitten 80 prosentille eli 50 000 eurolle tulisi valtiontakaus viideksi vuodeksi.
Tällaisilla toimenpiteillä on tietysti oma merkityksensä, ja ei voi kuin kiittää hallitusta, että tällainen esitys on saatu aikaan. Mutta kyllä näitä maatalouden kysymyksiä tietysti pitäisi katsoa hiukan isomman kuvan kautta. Käsitykseni mukaan kyllä ensi kaudella olisi sitten heti alkuun nimettävä parlamentaarinen maataloustyöryhmä tai ‑toimikunta, joka sitten pohtisi maatalouden kysymyksiä paljon laajemmin.
Kulloinenkin istuva maa- ja metsätalousministeri on aika lailla kiinni siinä arjessa, kun nämä rahastokaudet EU:lla ovat yleensä seitsemän vuotta ja täytyy sitten niistä neuvotella, ja kun ensimmäiset neuvottelut tulevat tehdyiksi, sitten neuvotellaan jo seuraavasta. Jos hallitus on vielä tehnyt hallitusohjelmassaan semmoisia ratkaisuja, joilla maatalouden joitakin etuja heikennetään, niin maa- ja metsätalousministeri taistelee sitten niiden etuuksien palauttamiseksi. Tällaisiin arjen asioihin se ministerin aika kuluu, eikä sitten ehdi pohtia mitään laajempaa muutosta. Siksi olen tosiaan sitä mieltä, että tarvittaisiin parlamentaarinen pohdinta, jossa kaikkien puolueitten voimin käytäisiin näitä asioita läpi. Täällä salikeskusteluissakin usein esiintyvä positiivinen suhtautuminen ja ymmärtämys maatalouden ongelmista realisoitaisiin tällaisen parlamentaarisen toimikunnan kautta.