Rouva puhemies! Hallituksen esityksessä on kyse EU-vaalisäädöksen muutoksesta. Kyse on siitä, että EU:n vaalisäädös sisältää oikeudellisen kehyksen europarlamenttivaalien toimittamiseen koko Euroopan unionin alueella. Muutoin kuin tämän vaalisäädöksen ja äänioikeutta koskevan direktiivin määrittelemien reunaehtojen osalta europarlamenttivaalit toimitetaan kussakin jäsenvaltiossa kansallisen lainsäädännön ja vaaliperinteen mukaan.
Nyt ehdotetut muutetut kohdat ovat jäsenvaltioille joko valinnaisia tai sitten sellaisia, että Suomen osalta vaalilainsäädäntö on jo niiden mukainen. Näissä muutoksissa määrätään esimerkiksi siitä, että ehdokkaaksi asettumisen vähimmäismääräajan on oltava vähintään kolme viikkoa ennen vaalipäivää ja että kahteen kertaan äänestämisestä on olemassa tehokkaat, oikeasuhtaiset ja varoittavat seuraamukset. Suomen lainsäädännössä nämä asiat ovat kunnossa, eikä vaalisäädöksen muutos edellytä Suomen muun lainsäädännön muuttamista. Kyse on ainoastaan tämän vaalisäädöksen muutoksen saamisesta voimaan lailla.
Hallituksen esityksessä tehdään selkoa siitä, että vaalisäädöksen muutos kuuluu lainsäädännön alaan ja perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan vaalisäädöksen muutokset edellyttävät eduskunnan hyväksymistä. Vaalisäädöksen muuttamisesta tehdyn neuvoston päätöksen hyväksymisestä voidaan perustuslakivaliokunnan mukaan päättää äänten enemmistöllä, ja ehdotus päätöksen voimaansaattamislaiksi voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Tämä on siis valiokunnan päätösesitys, että näin menetellään.