Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki asumisperusteisesta sosiaaliturvasta rajat ylittävissä tilanteissa. Laissa säädettäisiin henkilön asumista ja työskentelyä koskevista edellytyksistä, ja sitä sovellettaisiin muun muassa tilanteisiin, joissa sosiaaliturvaetuuden maksamisesta päätettäessä joudutaan Suomesta ulkomaille liikkuneen henkilön osalta ratkaisemaan, pidetäänkö henkilöä työntekijänä tai asuuko hän Suomessa.
Hallituksen esityksen nojalla lähetys- ja kehitysyhteistyöntekijöiden Suomessa asuviin henkilöihin rinnastamisen enimmäisaika rajattaisiin viiteen vuoteen. Lainsäädäntömuutoksen myötä lähetys- ja kehitysyhteistyöntekijät joutuisivat tulemaan kotimaahan viiden vuoden jälkeen vähintään puolen vuoden ajaksi, jotta oikeus Suomen sosiaaliturvaan säilyisi. Muutos vaikeuttaa tarpeettomasti lähetys- ja kehitysyhteistyön työntekijöiden asemaa ja elämän järjestämistä kehitysmaissa. Aikarajan asettaminen ei ole tarkoituksenmukaista lähetys- ja kehitysyhteistyön tavoitteiden toteutumisen kannalta, sillä se heikentää pitkäjänteistä ja jatkuvuutta edellyttävää lähetys- ja kehitysyhteistyötä. Ulkomaankomennukset kestävät yleensä pitkään, koska työtehtävät vaativat hyvää paikallisen kielen ja kulttuurin tuntemista. Oletettavaa myös on, että määräajan asettaminen lisäisi määräaikaisia työsuhteita ja haittaisi rekrytointia lähetys- ja kehitysyhteistyötä tekevissä yhteisöissä.
Arvoisa puhemies! Teen muutosehdotuksen. Esittämässäni pykälämuutoksessa esitetään, että lähetys- ja kehitysyhteistyötä tekevät henkilöt rinnastetaan Suomessa asuviin henkilöihin ajallisesti rajoittamattoman ajan riippuen työskentelyjakson pituudesta eikä enimmäisaikaa rajata hallituksen esityksessä esitetyn mukaisesti viiteen vuoteen. Esitetty muutos kohdistuu hallituksen esityksen 1. lakiehdotukseen ja tarkemmin ottaen sen 3 luvun 12 §:ään. Esitän, että kyseinen pykälä hyväksyttäisiin näin kuuluvana:
”Suomessa asuvan henkilön asemassa pidetään edelleen asumisperusteista etuuslainsäädäntöä sovellettaessa enintään viiden vuoden ajan ulkomailla oleskelevaa henkilöä, joka on:
1) suomalaisen työnantajan Suomesta ulkomaille lähettämä lähetetty työntekijä,
2) suomalaisen työnantajan ulkomailla palvelukseensa ottama työntekijä,
3) päätoiminen tutkija tai apurahansaaja.”