Arvoisa puhemies! Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus verkossa tapahtuvaan terroristisen sisällön levittämiseen puuttumisesta astui voimaan kuluvan vuoden kesäkuussa. Asetuksen tarkoituksena on estää verkkoympäristön hyödyntäminen terroristisessa tarkoituksessa. Tavoitteena on, että terroristista propagandaa sisältävä laiton verkkosisältö poistetaan mahdollisimman pian, jotta estetään sen jakautuminen edelleen muille verkkoalustoille. Asetuksen toimeenpano edellyttää kansallista lainsäädäntöä, sillä kunkin jäsenvaltion on nimettävä yksi tai useampi toimivaltainen viranomainen, jonka toimivaltaan kuuluu terroristisen verkkosisällön poistamismääräyksen antaminen, poistamismääräyksen arviointi, erityistoimenpiteiden toteuttamisen valvonta sekä seuraamusten määrääminen.
Asetuksen nojalla verkossa toimivalle säilytyspalvelun tarjoajalle voidaan antaa terroristisen verkkosisällön poistamismääräys, jolla palvelun tarjoaja velvoitetaan poistamaan tietty terroristinen sisältö tai estämään pääsy terroristiseen sisältöön kaikissa EU:n jäsenvaltioissa. Säilytyspalvelun tarjoajia ovat esimerkiksi suuret sosiaalisen median verkkoalustat mutta myös pienemmät palveluntarjoajat. Hallituksen esityksen mukaan terroristista verkkosisältöä koskevien poistamismääräysten osalta toimivaltainen viranomainen olisi Suomessa poliisi. Poistamismääräysten tavoitteena on ehkäistä radikalisoitumista ja terroritekoja. Päävastuu terrorismin torjunnasta on Suomessa poliisilla, ja onkin luontevaa, että terroristisen verkkosisällön poistamismääräykset kuuluvat poliisin toimivaltaan.
Mikäli säilytyspalvelujen tarjoajan alustaa käytetään terrorististen verkkosisältöjen levittämiseen, säilytyspalvelujen tuottajan on tehtävä erityistoimenpiteitä suojatakseen palvelunsa tältä toiminnalta. Tällaisia erityistoimenpiteitä ovat esimerkiksi erilaiset tekniset toimenpiteet, joilla tunnistetaan ja poistetaan terroristinen sisältö, tai mekanismit, joilla käyttäjät voivat merkitä väitettyä terroristista sisältöä tai ilmoittaa siitä säilytyspalvelun tarjoajille. Hallitus esittää tässä lakiesityksessään, että erityistoimenpiteitä koskevien päätösten osalta toimivaltainen viranomainen olisi Suomessa Liikenne- ja viestintävirasto Traficom. Viestintäpalveluiden valvontaan liittyvien muiden tehtäviensä johdosta Traficomilla on paras asiantuntemus ja valmiudet tehdä säilytyspalvelujen tarjoajien erityistoimenpiteiden käyttöönottamista koskevia päätöksiä ja valvoa niitä.
Asetuksen mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä asetuksen säännösten rikkomisiin sovellettavista seuraamuksista. Seuraamukset ovat seuraamusmaksuja, joiden suuruus perustuu kokonaisarviointiin. Seuraamusten määräämistä varten perustetaan poliisiin erillinen seuraamuskollegio, joka määrää seuraamusmaksut.
2000‑luvulla tehdyt terrori-iskut ovat osoittaneet, että terroristit käyttävät internetiä hyödykseen terroristitekojen suunnittelussa, värväyksessä, terroritoiminnan valmistelussa sekä pelon lietsomisessa. Terroristisen verkkosisällön on osoitettu olevan keskeisessä asemassa radikalisoitumisessa ja niin sanottujen yksinäisten susien tekemien terrori-iskujen inspiroinnissa. Terrorismin vastaisen työn kannalta onkin tärkeää, että toimivaltaisilla viranomaisilla on toimivat työkalut terroristisiin verkkosisältöihin puuttumiseksi. Tällä lakiesityksellä varmistetaan uusien Euroopan laajuisten työkalujen käyttöönotto meillä Suomessa. — Kiitos.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
Näin, kiitos. — Ja edustaja Kiuru.