Arvoisa herra puhemies! Valtion erityisrahoitusyhtiö Finnvera Oy:llä on tärkeä merkitys kotimaan rahoituksessa. Yhtiö toimii pääasiallisesti pk-yritysten rahoittajana mutta voi erityisestä syystä rahoittaa myös suuria yrityksiä, kuten midcap-yrityksiä. Finnvera voi myöntää yritykselle luottoja ja takauksia. Finnveran toiminta perustuu keskeisesti siihen, että sen toimintaa suunnataan korjaamaan rahoituspalvelujen tarjonnassa esiintyviä puutteita. Yhtä lailla yhtiö ei kilpaile rahoituksen myöntämisestä yksityisten rahalaitosten kanssa vaan yhtiö täydentää rahoitustuotteillaan pankkien rahoitusta.
Hallitus on osana COVID-19-toimenpiteitä päättänyt turvata Finnveran rahoitusmahdollisuudet myös näissä poikkeuksellisissa oloissa. Hallitus esittää, että Finnveran rahoitusvaltuuksia korotetaan nykyisestä 4,2 miljardista eurosta 12 miljardiin. Kun Finnveran rahoituksen vastuukanta on tällä hetkellä noin 2 miljardia, tarkoittaa se sitä, että Finnvera voi myöntää uusia luottoja ja lainoja jopa 10 miljardia euroa. Tämä on tärkeä signaali markkinoille, kun valtion takausvaltuus on riittävä ja pystyy vastaamaan kasvaneeseen tarpeeseen. Tarkoituksena on, että pääosa rahoituksesta myönnettäisiin takauksina pankkien myöntämille lainoille. Pankkien asiakasmäärä, palveluverkosto sekä asiakasrajapinnassa työskentelevän henkilöstön määrä on moninkertainen Finnveraan nähden. Nopea reagointi voimakkaasti kasvaneeseen rahoituskysyntään on mahdollista pankkien kautta.
Finnveraan tehtyjen rahoitushakemusten määrä on kasvanut voimakkaasti epidemia-aikana. Finnveran rahoitushakemusten määrä on tämän vuoden alusta huhtikuun loppupuolelle lisääntynyt 84 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen. Tehtyjen päätösten määrä on lisääntynyt 89 prosenttia verrattuna samaan aikaan viime vuonna. Finnverassa on kiinnitetty erityisesti huomiota siihen, että päätökset voidaan panna täytäntöön yritysten kannalta kohtuullisessa ajassa lisäämällä merkittävästi resursseja. Pk-takaukset muodostavat yli puolet kaikista hankkeista, ja niiden käsittelyaika on päivä tai kaksi. Usein asiakas saa päätöksensä jo samana päivänä. Myös muiden rahoitushakemusten käsittely tapahtuu tällä hetkellä keskimäärin noin viikon kuluessa.
Korotettu takauksien myöntämisvaltuus olisi väliaikaisesti voimassa joulukuun loppuun vuonna 25, jolloin arvion mukaan Finnveran vastuukanta on palautunut nykyiselle tasolle. Tämä on myös tärkeä toimenpide, jolla pyritään osaltaan vähentämään valtion ehdollisia vastuita, kun niille ei ole enää välttämätöntä tarvetta.
Hallituksen antamaan esitykseen liittyy oleellisesti valtioneuvoston 23.4. tekemä päätös, jolla valtioneuvosto on antanut Finnvera Oy:lle sitoumuksen luotto- ja takaustappioiden osittaisesta korvaamisesta. Sitoumus tulee voimaan 1.5.20. Sitoumuksen tarkoituksena on, että valtio ottaa korvatakseen nykyistä suuremman osuuden Finnveran luotto- ja takaustappioista. Nykyisin 50 prosentin korvausosuus nostetaan 80 prosenttiin. Korvausosuuden nosto mahdollistaa Finnveran rahoitusosuuden lisäämisen yritysrahoituksessa. Rahoitusosuuden korottamiseen liittyy myös työ- ja elinkeinoministeriön Finnveralle antama ohjauskirje, jonka mukaan muun ohella korotetaan Finnveran rahoitusosuutta yksittäisissä rahoitushankkeissa 80 prosenttiin kokonaisrahoituksesta. Takauksien osalta tämä tarkoittaa sitä, että pankki voi saada 80 prosentin suuruisen takauksen pk-yritykselle myöntämilleen luotoille. Lisäksi on tarkoituksena myöhemmin, tehdyn notifikaation tultua hyväksytyksi, päättää toimenpiteistä, jotka ovat mahdollisia komission antaman tiedonannon mukaan, joka koskee tilapäisiä puitteita valtiontukitoimenpiteille talouden tukemiseksi tämänhetkisessä epidemiatilanteessa. Valtion korvausosuuden korotus on jo sellaisenaan mahdollistanut sen, että Finnvera on voinut alentaa takausmaksujaan.
Suuryritysten osalta ehdotetaan kumottavaksi lain säännös siitä, että yli 35 miljoonan suuruiseen investointiluottoon myönnettyyn takaukseen vaadittaisiin työ- ja elinkeinoministeriön suostumus. Suostumusta ei vaadita nykyisinkään samansuuruisen luoton myöntämiseen. Tarkoituksena on tehostaa Finnveran päätöksentekoa. Jatkossa suuryrityksille myönnettävän rahoituksen määrää ohjataan Finnveralle annettavalla sitoumuksella luotto- ja takaustappioiden osittaisesta korvaamisesta koronaepidemian taloudellisten vaikutusten ja erityisesti likviditeettikriisin vähentämiseksi. Rahoitusta myönnettäisiin myös suuryrityksille, kuten midcap-yrityksille, kun siihen on erityistä syytä.
Rahoitusvaltuuden korotus on suuruudeltaan merkittävä. Arvion mukaan koronakriisi lisää Finnveran myöntämien rahoituksien riskisyyttä nykyisestä 2—3 prosentin vastuunkannon tappioasteesta 4—5 prosentin vastuunkannon tappioasteeseen. Rahoituksen lisääntynyt riskisyys huomioon ottaen on arvioitu, että kustakin 1 miljardin lisärahoituksesta aiheutuu luotto- ja takaustappioina noin 100—120 miljoonan euron tappiokorvausmenot rahoituksen vaikutusaikana. Vaikutusajaksi on laskelmassa arvioitu viisi vuotta. Siten jos 10 miljardin rahoitusvaltuus tulisi kokonaan käytetyksi, arvioitaisiin siitä aiheutuvan valtiolle kokonaisuudessaan noin 1—1,2 miljardin suuruiset luotto- ja takaustappiokorvauksista aiheutuvat menot rahoituksen voimassaolon aikana. Rahoituskysynnän määrää on erittäin vaikea arvioida, joten myös valtiolle aiheutuvien menojen arviointi on erittäin haastavaa.
Arvoisat kansanedustajat! Hallituksen tavoitteena on lisätä merkittävästi Finnveran ja sitä kautta valtion roolia yritysten laina- ja takausmuotoisessa rahoituksessa näinä poik- keuksellisina koronakriisin aikoina, jotta yrityksillä olisi valmiudet jatkaa kannattavaa yritystoimintaa olojen normalisoituessa. Näissä taloudellisesti vaikeissa olosuhteissa tärkeänä tavoitteena on myös luoda uskoa yritystoiminnan kannattavuuteen ja siihen, että näin toimien kustannukset tulevaisuudessa yritystoiminnan elpyessä olisivat mahdollisimman vähäiset.