Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö, joka koskee sotilasvammalain muutosta. Kysymys on siis siitä, että vuosien 1939—45 sotien johdosta vahingoittuneille tai sairastuneille, joiden sotilasvammalain mukainen työkyvyttömyysaste on vähintään 10 prosenttia, voidaan jatkossa korvata laitoksessa annettu huolto tai osa-aikainen huolto myös silloin kun sen tarve johtuu muusta kuin korvatusta vammasta tai sairaudesta. Nykyisin tuo haitta-asteraja on vähintään 20 prosenttia. Tässä taustalla on sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenten ja varajäsenten yhteistyössä yli puoluerajojen tekemä yhteislakialoite, joka oli käsittelyssä itsenäisyyspäivän aattona.
Olemme tänään iloksemme kertomassa kollegoille, että näin tärkeä asia tullaan viemään nyt kiireellä kuntoon, ja näin ollen on hyviä uutisia teille kerrottavaksi: mietintö lähtee nyt siitä, että tämä esitys laitettaisiin voimaan 1.1. tai mahdollisimman pian.
Näin ollen totean valiokunnan jäsenten ja varajäsenten puolesta, että tässä on nyt hyvä esimerkki siitä, miten tässä maassa sosiaali- ja terveysvaliokunta on kiireellä laittanut tärkeän asian kuntoon. Kiitän kaikkia osapuolia tämän tärkeän asian edistämisestä.
Puhemies Paula Risikko
Kiitoksia esittelystä. Koska meillä on puoli tuntia aikaa ja toivon, että mahdollisimman moni saa käyttää puheenvuoron, lähdemme debatilla, ja siinä järjestyksessä kuin olette puheenvuoron varanneet, mennään debattiin.