Arvoisa puhemies! Olisi ollut suotavaa, tai olisin itse toivonut, että valiokunnan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja olisi käyttänyt tämän arpajaislain esittelypuheenvuoron. Arpajaislaki on kuitenkin erittäin merkittävä laki. Veikkaus-yhtiö on merkittävä, ja se on vuosikymmenten mittaan tuottanut suomalaiselle yhteiskunnalle paljon hyötyä ja iloa. Kun itse pidän itseäni tämmöisenä pitkän linjan veikkauslaisena, niin mielelläni aina korostan myöskin sitä, että sen ovat aikoinaan perustaneet Suomen Valtakunnan Urheiluliitto, Suomen Palloliitto ja Työväen Urheiluliitto, ja se on ollut menestystarina — yli miljardin euron tuotto menneinä vuosina edunsaajille. Nyt viimeisten kahden kolmen vuoden aikana tuotto on merkittävästi laskenut, kun Veikkaus on tehnyt historiallisia vastuullisuustoimia pelihaittojen ehkäisemiseksi, ja arvionikin mukaan ne ovat vaikuttaneet merkittävästi ongelmapelaamisen vähentymiseen.
Kun suoraan sanoen ahmin ja luin tämän hallintovaliokunnan mietinnön, niin tuli pääosin oikein hyvä mieli. On kiitettävästi huomioitu talousvaliokunnan, sivistysvaliokunnan ja perustuslakivaliokunnan lausunnot ja ne ehkä ongelmakohdatkin, jotka sitä kautta on nostettu esille.
Jos puhemies sallii, niin lukisin tästä valiokunnan mietinnöstä pari tämmöistä helmikohtaa, jotka liittyvät ihan tämän hallituksen esityksen ytimeen:
”Hallintovaliokunta toteaa, että säännösten tavoitteena on arpajaislain sääntelyn ulkopuolisen tarjonnan saatavuutta rajoittamalla tehostaa rahapelihaittojen ehkäisyä ja vähentämistä. Esityksen perustelujen mukaan maksuliikenne-estot ovat välttämätön keino rajoittaa järjestelmän ulkopuolisten pelien saatavuutta. Erilaiset haittojen torjuntaan kohdistuvat toimet jäävät yksinoikeusjärjestelmässä osin tehottomiksi, jos samanaikaisesti ei puututa kansallisten sääntelytoimien ulottumattomissa olevaan yksinoikeusjärjestelmän ulkopuoliseen rahapelitoimintaan.”
Ja ehkä tässä yhteydessä voi myöskin todeta eduskunnan pöytäkirjoihin sen, että samanaikaisesti kun Veikkaus tekee näitä vastuullisuustoimia, ulkomaiset peliyhtiöt ovat sitten korjanneet niin sanotusti kermaa päältä, ja itse asiassa tällä hetkellä tiedossa olevien tietojen mukaan noin 400 miljoonalla eurolla pelataan ulkomaille. Tässä on vain se iso, megaluokan ongelma, että rahat menevät ulkomaille ja ongelmat jäävät Suomeen. Sen vuoksi, kuten hallintovaliokunta toteaakin, nämä kotimaan toimet jäävät tehottomiksi, jos yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolelta tulevan tarjonnan kasvaviin haittoihin ei kyetä tehokkaasti puuttumaan. Siksi minusta nyt on tärkeää, että me tässä ajassa reagoimme tähän ongelmaan, ja siksi tarvitaan tehokkaasti toimeenpantua ja näkyvääkin valvontaa luvattoman markkinoinnin suitsimiseksi. Jos markkinointia ei kehotuksista huolimatta lopeteta, tarvitaan myös maksuliikenteen esto ikään kuin perälaudaksi takaamaan toimien vaikuttavuus.
Näistä maksuliikenne-estoistakin minusta hallintovaliokunta sanoo hyvin: ”Estojen käyttöönoton voidaan arvioida lisäävän pelaajien tietoisuutta siitä, että niiden kohteena on arpajaislailla sääntelemätön toiminta, jota ei myöskään valvota kansallisten viranomaisten toimesta. Maksuliikenne-estojen voidaan arvioida myös nostavan kynnystä pelata yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolisten rahapeliyhtiöiden rahapelejä. Lisäksi maksuliikenne-estojen käyttöönoton arvioidaan vähentävän yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolisten toimijoiden kiinnostusta ylipäätänsä Suomen rahapelimarkkinoita kohtaan.” Sitten hallintovaliokunta päättää tämän: ”Näin ollen maksuliikenne-estoja voidaan pitää tarkoituksenmukaisena keinona haittojen torjunnan tehostamiseksi.”
Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan myöskin todeta sen, että kun nyt nostin esille nämä estot ja tavallaan niin kuin blokeeraukset, niin tämä arpajaislaki tarjoaa myöskin uudelle tai nykyiselle Veikkaus-yhtiölle mahdollisuuden tähän kansainväliseen liiketoimintaan ja vahvistaa myöskin Veikkauksen kanavointikykyä ja ylipäätänsä sen toiminnan edellytyksiä menestyä jatkossakin Suomessa ja palvella tiedettä, taidetta, kulttuuria, nuorisoa ja liikuntatyötä. — Kiitos.
Puhemies Anu Vehviläinen
Edustaja Wallinheimo.