Arvoisa herra puhemies! Perussuomalaiset on suomalaisten yrittäjien ykköspuolue. Me olemme ajaneet ja ajamme yhä Suomeen Viron veromallia, jossa yhteisöverosta voi vapautua investointien osalta. Tämä Viron veromalli olisi ehdottomasti syytä selvittää, ja siksi kehotankin hallitusta tarttumaan toimeen.
Nyt tämän ohelle tai tälle vaihtoehtona esitämme tässä lakialoitteessa osakeyhtiöille pienempää verotusta. Sinänsä pienempi verotus olisi perusteltu varsinkin pienille ja keskisuurille yrityksille. Nykyisen veron 20 prosentin muutosta esitetään niin, että tuloveroprosenttia lähdetään laskemaan siten, että se olisi ensin 19,5 prosenttiyksikköä, eli edettäisiin pienempää tuloverotusta kohti aina puoli prosenttiyksikköä kerrallaan, sinänsä maltillisesti.
Yhteisöveroaste itsessään on viime vuosikymmenien aikana laskenut tasaisesti kehittyneissä kansantalouksissa. Kyseessä on kansainvälinen verokilpailun muoto, jossa kansallisvaltiot pyrkivät tarjoamaan yritykselle kilpailukykyisen toimintaympäristön, minkä toivotaan vaikuttavan yritysten sijaintivalintoihin ja siten kasvattavan tai ainakin ylläpitävän verokertymää. Suomi oli edellisen huomattavan yhteisöveroasteen laskemisen myötä pitkään houkutteleva vaihtoehto yrityksille, mutta muut maat ovat omilla verohuojennuksillaan kuroneet kiinni tätä välimatkaa. Perussuomalaisten mielestä on tarkasteltava asiaa ja aloitettava — selvitysten pohjalta tietysti — yhteisöveron madaltaminen asteittain. Tietenkin oleellista on tarkastella sitä, että yhteisöjen kokonaisveroaste ei ainakaan pääse kasvamaan, koska nyt näiden useiden korotusten, kuten polttoaineverokorotusten, myötä näin on jo käynyt.
Tämä lakialoite liittyy jättämääni talousarvioaloitteeseen tästä samasta aiheesta, ja toivotaan, että tätä asiaa lähdetään selvittämään ja tarkastelemaan.