Arvoisa puhemies! Yli miljoonan ihmisen koti ja palvelut ovat pääkaupunkiseudulla. Tällä viikolla järjestettiin historiallinen pääkaupunkiseudun neljän kaupungin yhteinen valtuuston kokous. Alueen yli miljoonaa ihmistä edustavat valtuutetut totesivat, että sote-uudistusta ei tule hallituksen esittämässä muodossa hyväksyä, koska se muun muassa vaarantaa ihmisten palvelut. Eduskunnan käsittelyssä on käynyt selväksi, että kaikki muutkin huolet, joita kaupungit ovat esittäneet, ovat käymässä toteen: uudistuksen tavoitteet eivät toteudu, eriarvoisuus kasvaa, palvelut pirstoutuvat, ja niitä joudutaan leikkaamaan, koska rahoitus ei ole riittävä.
Arvoisa hallitus, yli puolet hallituspuolueidenkin edustajista äänesti tiistaina pääkaupunkiseudun yhteisvaltuustossa hallituksen esitystä vastaan. Arvoisa pääministerin sijainen, miten hallitus aikoo ottaa huomioon pääkaupunkiseudun yhteisen viestin hallitukselle?