Kiitoksia jälleen, arvoisa puhemies! Esittelen tällä kertaa talousvaliokunnan yksimielisen mietinnön, jonka pohjana on hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi vakuutusten tarjoamisesta annetun lain 58 §:n ja 72 §:n sekä vakuutusyhtiölain 6 luvun 17 a §:n muuttamisesta.
Vakuutusten tarjoamisesta annetun lain mukaisia vakuutusmeklarin vastuuvakuutuksen vähimmäiseuromääriä ehdotetaan tarkistettavaksi vakuutusten tarjoamista koskevaan direktiiviin tehdyn muutoksen täytäntöön panemiseksi. Vakuutusten tarjoamisesta annetun direktiivin mukaan vakuutus- ja jälleenvakuutusedustajalta edellytettävän ammatillisen vastuuvakuutuksen tai muun vastaavan vakuuden euromääriä tulee tarkistaa säännöllisesti Eurostatin julkaisemassa Euroopan kuluttajaindeksissä tapahtuneiden muutosten ottamiseksi huomioon viiden vuoden välein. Esityksessä ehdotetaan myös tehtäväksi teknisluonteisia tarkistuksia vakuutusyhtiölakiin ja vakuutusten tarjoamisesta annettuun lakiin.
Arvoisa puhemies! Vakuutusten tarjoamisesta annetun niin sanotun IDD-direktiivin mukaan vakuutus- ja jälleenvakuutusedustajalla on oltava ammatillisesta virheestä tai laiminlyönnistä aiheutuvan korvausvastuun kattamiseksi koko unionin alueella voimassa oleva ammatillinen vastuuvakuutus. Direktiivissä säädetään vähimmäismääristä, jotka vastuuvakuutuksen on vähintään korvattava. Komissiolla on toimivalta muuttaa viiden vuoden välein vastuuvakuutuksen vähimmäismääriä Euroopan kuluttajahintaindeksissä tapahtuneiden muutosten perusteella.
Euroopan kuluttajahintaindeksi on noussut 1.1.2018—31.12.2022 välisenä aikana, siis viiden vuoden aikana, 20,32 prosenttia. Sen vuoksi IDD-direktiiviä on muutettu komission delegoidulla asetuksella siten, että vastuuvakuutusten euromääräisiä vähimmäismääriä on korotettu kyseisellä prosenttiosuudella. Kansallista lainsäädäntöä tuleekin muuttaa direktiivimuutoksen täytäntöön panemiseksi.
Talousvaliokunta pitää ehdotettuja muutoksia tarpeellisina ja tarkoituksenmukaisina. Ehdotuksella varmistetaan, että vastuuvakuutuksen suojan taso ei heikenny inflaation vuoksi.
Arvoisa puhemies! Talousvaliokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä muuttamattomina.