Arvoisa puhemies! Kyseessä on siis käsittelyssä oleva tupakkalain muuttaminen. Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan tupakkalakiin useita muutoksia, joiden tavoitteena on muun muassa vähentää tupakkatuotteiden houkuttelevuutta sekä suojata väestöä, etenkin pieniä lapsia, passiivisen tupakoinnin haitoilta.
Tässä hallituksen esityksessä on monia hyviä tupakoinnin vähentämistä edistäviä asioita, kuten esimerkiksi pakkausten ulkoasun yhdenmukaistaminen ja tosiaan houkuttelevuuden vähentäminen ulkoisin keinoin. Ne ovat hyviä askeleita tupakoinnin vähentämisen suuntaan, kuten myös yleiset tupakointikiellot: tupakointi kielletään leikkikentillä, lastensuojelulain tai mielenterveyslain nojalla hoitoa antavien laitosten ulkoalueilla, jotka on tarkoitettu alle 18-vuotiaille, sekä yleisillä uimarannoilla. Uimarantojen osalta tämä tupakointikielto rajautuu kesäaikaan.
Valiokunnassa käytiin paljon keskustelua ikärajan nostosta. Moni asiantuntijaa sitä puolsi. Erityisesti terveysjärjestöt, syöpäjärjestöt ovat ikärajan noston kannalla olleet. Suomessahan on tavoitteena päästä tupakasta kokonaan eroon vuoteen 2030 mennessä tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittämistyöryhmän esityksen mukaisesti.
Kokoomus jätti tähän esitykseen vastalauseen sen takia, että tässä ei ole huomioitu riittävällä tavalla tupakoinnin vähentämiseen tähtääviä toimenpiteitä ja hallituksen esityksellä yksin ei tulla pääsemään siihen vuoden 2030 tavoitteeseen, että Suomi olisi silloin savuton. [Petri Huru: Ei kai se koskaan ole, kun ihmiset polttaa hasista!]
Kokoomus pitää perusteltuna, että ikäraja myynnissä, maahantuonnissa ja hallussapidossa nostettaisiin tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittämistyöryhmän ehdotuksen mukaisesti 20 ikävuoteen. Pidämme myös välttämättömänä, että lakiin kirjataan tupakointikielto bussipysäkeillä ja junalaitureilla sekä sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköiden välittömässä läheisyydessä. Täysi tupakointikielto on perusteltua olla myös perhepäivähoitoon käytettävissä tiloissa. Nyt tämän hallituksen esityksen mukaanhan perhepäivähoito jää edelleen tämän lain ulkopuolelle.
Kokoomus pitää myös välttämättömänä, että hallitus tuo eduskuntaan esityksen asunto-osakeyhtiöiden tupakointikieltojen määräämisen mahdollistamiseksi enemmistöpäätöksellä. Parveketupakointi aiheuttaa jatkuvaa ongelmaa taloyhtiöissä, ja sen kieltäminen on käytännössä hyvin haastavaa. Jos esimerkiksi vauvaa nukuttaa parvekkeella ja vieressä ja ylä- tai alapuolella on tupakoiva ihminen, käytännössä poissuljetaan silloin vauvan nukuttaminen ulkona.
Näihin muutoksiin valiokunta ei ollut valmis tulemaan vastaan, vaikkakin tosiaan monet asiantuntijalausunnot olivat näille myötämielisiä. Olemmekin tehneet vastalauseen ja sen mukaiset ehdotukset näitten kohtien muuttamiseksi.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
Kiitoksia. — Edustaja Viljanen, olkaa hyvä.