Arvoisa puhemies! Haluaisin nostaa esiin muutaman keskeisen seikan ulkoasiainvaliokunnan käsiteltyä Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan kertomusta vuodelta 2019.
Kyseessähän on 50-luvulta lähtien toiminut Pohjoismaiden parlamenttien yhteistyöjärjestö. Neuvosto edistää muun muassa Pohjoismaiden sisäistä liikkumisvapautta ja yhteistyötä monella eri alalla.
Pohjoismaiden neuvoston toimintakenttä on hyvin laaja, ja Suomen valtuuskunnan toiminta on ollut jälleen aktiivista. Keskustelimme valiokunnassa siitä, että koko eduskuntaa pitäisi laajemminkin sitouttaa pohjoismaiseen yhteistyöhön. Nyt tämän tärkeän yhteistyön vaaliminen ja edistäminen jää helposti vain Pohjoismaiden neuvoston valtuuskuntaan kuuluvien harteille. Kannustankin kaikkia eduskuntakollegojani läheiseen yhteistyöhön pohjoismaisten sisarpuolueidensa ja ‑valiokuntiensa kanssa. Erityisesti näin korona-aikana, kun tavanomaisia vierailuja ei pystytä toteuttamaan, on etäkokouksien osallistumiskynnys hyvä pitää matalana. Ulkoasiainvaliokunta onkin aktiivisessa vuorovaikutuksessa etäyh-teyksin muiden Pohjoismaiden ja Baltian maiden kollegojen kesken. Yhdessä toimien voimme vahvistaa alueemme turvallisuutta ja hyvinvointia ja lisätä painoarvoamme kansainvälisissä kysymyksissä.
Arvoisa puhemies! Pidimme valiokunnassa hyvänä, että rajayhteistyöhön panostamista jatketaan. Rajaesteiden purkamisen ohella tärkeää on niiden ennaltaehkäisy uutta lainsäädäntöä luotaessa. Tämäkin edellyttää läheistä ja säännöllistä yhteistyötä pohjoismaisten kollegojen suuntaan.
Yksittäisenä esimerkkinä hyvin toimivasta ja tuloksellisesta pohjoismaisesta yhteistyöstä nousi ulkoasiainvaliokunnassa esiin myös ihmiskauppaa koskeva yhteistyö Pohjoismaiden poliisi‑ ja muiden viranomaisten välillä. Tällaista hyvää työtä toivomme edelleen edistettävän.
Lisäksi vuosikertomuksessa nousi esiin parlamentaarikkojen toive puolustuspolitiikan parlamentaarisen ulottuvuuden vahvistamisesta. Ulkoasiainvaliokunta pitää myönteisenä kiinnostusta turvallisuus‑ ja puolustuspoliittista yhteistyötä kohtaan. Myös muun muassa Itämeri-yhteistyötä Baltian maiden kanssa pidetään tärkeänä.
Arvoisa puhemies! Pohjoismaiden ja Venäjän välisen yhteistyön osalta ulkoasiainvaliokunnassa korostettiin parlamentaarisen vuoropuhelun tärkeyttä. On hyvä, että Pohjoismaiden neuvosto on jatkanut dialogia venäläisten parlamentaarikkojen kanssa. Muutoin kansanedustajien yhteydet Venäjään ovat nykyään ehkä turhankin ohuet.
Lopuksi haluan nostaa vielä esiin Pohjoismaiden neuvoston yhteistyön Valko-Venäjän kanssa. Kuten tämän syksyn tapahtumat ovat osoittaneet, Valko-Venäjä tarvitsee tukea demokratiakehityksessään, ja on hyvä, että Pohjoismaiden neuvoston piirissä tätä työtä tehdään.
Lopuksi, arvoisa puhemies, haluan vielä sanoa, että kiitän Pohjoismaiden neuvoston jäseniä aktiivisesta Suomen asioiden edistämisestä työssään. Valiokunnalla ei ole huomautettavaa kertomuksen johdosta. — Kiitos.