Arvoisa puhemies! Tänään ei ole tarvetta niin pitkälle esittelypuheenvuorolle, mutta heti alkuun on sanottava, että asia on tärkeä, koska kysymys on siitä, miten toimeentulotuesta annetussa laissa voitaisiin paremmin huomioida keliakiakorvauksen palauttaminen painottaen alemman tulotason aikuisia. Tässä esityksessä nyt ehdotetaan, että keliakiasta aiheutuvia ylimääräisiä ravintomenoja huomioitaisiin perustoimeentulotuen muina perusmenoina 25 eurolla kuukaudessa. Tämä koskisi siis kaikkia 16 vuotta täyttäneitä henkilöitä, joilla ei olisi mahdollista saada keliakiaan ja sen aiheuttaman gluteenittoman ruokavalion noudattamiselle vammaistukea alle 16-vuotiaana.
Tähän lakiin tehtäisiin myöskin teknisluonteisia viilauksia, ja käytännössä kaikki liittyy myöskin ensi vuoden budjettiin, jonka johdosta me olemme tätä tuunanneet.
No, nyt valiokunta on tässä kokonaisuudessa tähän hallituksen esitykseen — eli hallituksen esityksestä luin nyt nuo pätkät, mitä tässä aiottaisiin tehdä — tehnyt erittäin suuren tarkennuksen, eli 7 b §:ään. Hallituksen esityksen pohjaehdotusta on muutettu niin, että keliakiaa sairastavan, 16 vuotta täyttäneen henkilön osalta muina perusmenoina otettaisiin huomioon 38 euroa kuukaudessa keliakiasta johtuvien ylimääräisten ravintomenojen kattamiseen. Tämä johtuu ihan siitä, että kun niitä ravintomenoja tarkastettiin, niin myöskin selvisi, että tänä päivänä näyttää siltä, että ne ovat lähempänä tuota 38:a euroa. Näin valiokunta on siis käytännössä arvioinut, mikä olisi riittävä korvaus. Tämän saisi keliakiaa tai ruoka-aineallergiaa sairastava tässä asiassa niin, että käytännössä toimeentulotuen osana tätä tukea sitten saisi. Tämän jälkeen olisi kuitenkin mahdollisuus harkinnanvaraisesti hakea tätä samaa tukea myöskin hyvinvointialueelta, jos tarvetta vielä olisi. Käytännössä tämä tarkoittaisi nyt sitä, että keliakiakorvauksen rahoitus nousee tuon 520 000 euroa käytännössä noin 1,5 miljoonaan euroon, ja tätä kautta tätä 7 b §:n 2 momenttia on muutettu.
Muilta osin on todettava, että tämä esitys on kuitenkin hieno esitys siitä, että olemme asiasta herttaisen yksimielisiä. Tämä esitys on yksimielinen. — Kiitoksia.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
Edustaja Strandman.