Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen mukaan hyvinvointialueilla ei ole jatkossa velvollisuutta perusterveydenhuollossa enää huolehtia siitä, että sen asukas tai terveyskeskuksen potilas saa terveydentilaansa koskevan ajokorttilaissa tarkoitetun todistuksen tai lausunnon. Vastaavasti valtion rahoitusta hyvinvointialueille vähennettäisiin poistuvan tehtävän myötä täysimääräisesti, eli kyse on jälleen yhdestä hyvinvointialueiden rahoitukseen kohdistuvasta leikkauksesta.
Esitykselle asetetut tavoitteet ovat ristiriidassa esityksen sisällön ja todellisten vaikutusten kanssa. Väitetysti tavoitteena on edistää hoitoonpääsyä sekä parantaa hyvinvointialueiden edellytyksiä tuottaa lakisääteiset palvelut käytettävissä olevilla henkilöstöresursseilla. Esitys ei kuitenkaan millään tavalla edistä edellä kuvattua tavoitetta, sillä poistuvaan tehtävään laskennallisesti käytettävä rahoitus vähennetään alueilta täysimääräisesti. Osa valiokunnan kuulemista asiantuntijoista, kuten esimerkiksi Lääkäriliitto, on myös arvioinut, että tehtävän poisto ei todellisuudessa tuo laskelmien mukaisia säästöjä alueille, jolloin alueiden rahoitusvaje kasvaa.
Esitys uhkaa myös heikentää liikenneturvallisuutta. Muun muassa potilastietojen hankalan saatavuuden vuoksi yksityisvastaanotoilla ei välttämättä kyetä perehtymään asiakkaan sairauksien merkitykseen ajokyvyn kannalta, jolloin todistuksien laatu kärsii. Ajokykyyn vaikuttavia sairauksia on paljon, ja niiden hoitovastuu tavallisesti on julkisessa terveydenhuollossa, jossa sairauksien vaikutus ajokykyyn pystytään arvioimaan osana potilaan hoitokokonaisuutta turvallisemmin kuin yksittäisillä yksityislääkärivastaanotoilla. Lausunnoissa myös poliisi on pitänyt liikenneturvallisuudelle koituvia riskejä huolestuttavina.
On tärkeää, että kansalaisilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet hankkia lain edellyttämä ajokorttilausunto taloudellisesta tilanteesta ja asuinpaikasta riippumatta. Esitys vaikuttaisi kielteisesti etenkin harvaan asutuilla alueilla asuvien pienituloisten, pitkäaikaissairaiden ja ikäihmisten asemaan. Harvaan asutuilla alueilla mahdollisuus auton käyttöön on usein tärkeää arjen toimivuuden, osallisuuden sekä hyvinvoinnin ja terveyden kannalta. Myös pitkät etäisyydet yksityisiin terveyspalveluihin voivat esityksen myötä muodostua ongelmaksi. Erityisesti esitys lisää taloudellista eriarvoisuutta, sillä pienituloisilla ei ole välttämättä taloudellisia mahdollisuuksia hankkia lausuntoa yksityiseltä palveluntuottajalta korkeiden kustannuksien vuoksi.
Näiden perusteluitten takia esitänkin, että lakiehdotus hylätään.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
Edustaja Meriluoto.