Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tässä esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työturvallisuuslakia. Muutokset olisivat kahtalaisia: toinen koskee työajan ulkopuolista työhön liittyvää matkustamista osana vaarojen arviointia ja toinen yötyötä.
Työmarkkinoiden keskusjärjestöt julkaisivat 11.6.2019 sopimuksen vuoden 2017 eläkeuudistuksen jatkoneuvotteluihin liittyvistä asioista. Sopimukseen sisältyy järjestöjen ehdotuksia valtiovallalle säädösmuutosten tekemisestä. Työturvallisuuslakia koskevalla esityksellä on tarkoitus toteuttaa näitä järjestöjen ehdotuksia. Työnantajan velvollisuutta työn vaarojen selvittämiseen ja arviointiin tarkennettaisiin ja selkeytettäisiin säätämällä työajan ulkopuolella tapahtuva työhön liittyvä matkustaminen nimenomaisesti vaarojen arvioinnissa huomioon otettavaksi. Yötyötä koskeva muutos koskee tilanteita, joissa yksittäisen työntekijän työtehtävien vaihto tai siirtyminen päivätyöhön ei ole mahdollista huolimatta työntekijän terveydelle yötyöstä aiheutuvasta vaarasta. Työnantajalle säädettäisiin velvollisuus selvittää, millä muilla toimenpiteillä työn kuormitustekijöitä voidaan näissä tilanteissa vähentää. Yötyötä tekevälle työntekijälle säädettäisiin myös oikeus saada työnantajalta selvitys seikoista, joiden vuoksi työtehtävien vaihtaminen tai siirtyminen päivätyöhön ei ole mahdollista.
Ehdotus koskee isoa määrää työntekijöitä ja työnantajia. Vuonna 2018 kotimaassa tehtiin 3,5 miljoonaa yöpymisen sisältänyttä työmatkaa. Ulkomaille tehtiin 2,1 miljoonaa työ- ja kokousmatkaa, joiden aikana yövyttiin kohdemaassa. Kotimaassa tehtiin 3,5 miljoonaa yöpymisen sisältänyttä työmatkaa ja 3,9 miljoonaa päivätyömatkaa. Yötyössä taas työskentelee päätyössään 378 000 työllistä eli noin 15 prosenttia palkansaajista.
Esityksen tavoitteena on vähentää työajan ulkopuolella tapahtuvasta matkustamisesta ja yötyöstä työntekijöille aiheutuvaa haitallista kuormitusta ja terveydellisiä haittoja. Työhön liittyvällä matkustamisella on sekä fyysinen että psyykkinen ulottuvuus. Esityksen tavoitteena on vähentää niitä työntekijän terveydelle aiheutuvia haittoja, jotka ovat seurausta työajan ulkopuolella tapahtuvan matkustamisen aiheuttamasta sidonnaisuudesta työhön. Työturvallisuuslain 10 §:n vaarojen arviointia koskeva muutos täsmentää ja selkiyttää säännöksen soveltamista nykytilaan verrattuna. Yötyötä koskevien muutosten tavoitteena on parantaa yötyötä tekevien työntekijöiden mahdollisuuksia terveytensä puolesta työskennellä pidempään työkykyisenä, lisätä työssäjaksamista ja pysyä työmarkkinoiden käytettävissä sekä ehkäistä yötyöstä työntekijöille aiheutuvaa terveysvaaraa.
Ehdotettu muutos ohjaa entistä painokkaammin työnantajia tekemään ennaltaehkäisevästi kattavaa ja järjestelmällistä vaarojen selvittämistä ja arviointia ja ottamaan huomioon työntekijän henkilökohtaisia edellytyksiä, mikä on säännösten tarkoituksena nykyisinkin. Nyt ehdotetuissa muutoksissa keskiössä on työajan ulkopuolella tapahtuvasta matkustamisesta ja yötyöstä aiheutuvien vaarojen tunnistaminen ja arviointi, terveydellisten haittojen ennaltaehkäisy, eivätkä niinkään toimenpiteet työntekijän jo kuormituttua terveyttään vaarantavalla tavalla.
Esitys on käsitelty ja hyväksytty kolmikantaisessa työturvallisuussäännöksiä valmistelevassa neuvottelukunnassa.
Ensimmäinen varapuhemies Tarja Filatov
Edustaja Heinonen.