Arvoisa herra puhemies! Lähetekeskustelussa on hallituksen esitys koskien vuosi sitten kehysriihessä päätettyjen linjausten toimeenpanoa. Vapaaehtoisen yksilöllisen eläkevakuutuksen, pitkäaikaissäästämissopimuksen ja työntekijän maksamien kollektiivisesti järjestetyn lisäeläketurvan maksujen vähennyskelpoisuus ehdotetaan poistettavaksi. Tämän lisäksi esitys sisältää muun muassa verotusmenettelylain mukaisen tiedonantovelvollisuuden sekä tulorekisteri-ilmoitusten antamisvelvollisuuden laajentamisen koskemaan suomalaisella aluksella työskentelevän rajoitetusti verovelvollisen vuokratyöntekijän saamaa tuloa ja muita työskentelyyn liittyviä tietoja. Lisäksi suomalaisella aluksella työskentelevän rajoitetusti verovelvollisen vuokratyöntekijän pitäisi jatkossa hakea ennakkoveroja. Ennakkoperintärekisteriin voitaisiin jatkossa merkitä myös sellainen rajoitetusti verovelvollinen, jonka asuinpaikka on Euroopan talousalueella. Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että ennakonpidätyksen toimittamisen laiminlyönnin johdosta ennakonpidätys määrätään suorituksen maksajalle kaavamaisesti 40 prosentin suuruisena, ellei kysymys ole sellaisesta suorituksesta, jolle on säädetty tai määrätty muun suuruinen pidätysprosentti. Veronkantolain säännös veronpalautusten säilyttämisestä ehdotetaan kumottavaksi. Verohallinnosta annettuun lakiin lisättäisiin säännös, joka mahdollistaa vuokratun työvoiman käyttämisen verotuksen avustavissa tehtävissä ja Verohallinnon avustavassa puhelinpalvelussa. Vuokrattua työvoimaa ei voisi käyttää tehtävissä, joihin kuuluu verotusta koskevan päätöksentekovallan käyttöä.
Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia, korkotulon lähdeverosta annettua lakia ja seitsemää muuta lakia.
Arvoisa puhemies! Työnantajan maksamien kollektiivisen lisäeläketurvan maksujen verokohteluun ei ehdoteta muutoksia. Lakimuutos tulisi voimaan vuoden 2027 alusta. Ehdotuksen tavoitteena on yhtäältä verotulojen kasvattaminen. Toisaalta ehdotuksen tavoitteena on myös siirtyä kohti neutraalimpaa ja yhdenmukaisempaa verojärjestelmää, jossa vapaaehtoinen eläkesäästäminen rinnastuisi aikaisempaa paremmin muihin säästämismuotoihin. Esityksessä ehdotetaan kohtuusyistä, että vapaaehtoiseen yksilölliseen eläkevakuutukseen tai pitkäaikaissäästämissopimukseen kertyneet enintään 5 000 euron suuruiset säästövarat olisi mahdollista nostaa kokonaisuudessaan kertasuorituksena kahden vuoden aikana maksujen vähennyskelpoisuuden poistamisen voimaantulosta ilman, että suorituksia verotetaan korotettuna. Maksujen vähennyskelpoisuuden poiston arvioidaan lisäävän verotuottoja 37 miljoonaa euroa vuodessa vuodesta 27 alkaen. Valtion tuloverojen osuus tästä on 36 miljoonaa euroa. Mahdollisuuden nostaa pieniä säästövaroja arvioidaan lisäksi kasvattavan verotuloja 20 miljoonalla eurolla vuosina 2027 ja 2028.
Arvoisa puhemies! Vapaaehtoisen eläkesäästämisen verotuen poistamisesta päätettiin hallituksen kehysriihessä keväällä 2024. Vapaaehtoisia yksilöllisiä eläkevakuutuksia ja pitkäaikaissäästämissopimuksia oli noin 437 000 henkilöllä. Kollektiivisen lisäeläketurvan maksuja maksoi vuonna 2023 noin 3 800 työntekijää, yhteensä 2,75 miljoonaa euroa. Uusia vapaaehtoisia yksilöllisiä eläkevakuutuksia tai pitkäaikaissäästämissopimuksia ei ole käytännössä otettu lainkaan vuoden 2013 lakimuutoksen jälkeen, jolloin eläkkeen maksamisen ikärajoja kiristettiin.
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia. — Edustaja Koponen, olkaa hyvä.