Arvoisa puhemies! Keskusta ei kannata hyvinvointialueiden ohjauksen yhteensovittamista ja sen säätämistä valtiovarainministeriön tehtäväksi. Se veisi sote‑ ja pelastustoimen uudistuksia aivan väärään suuntaan. Se heikentäisi alueellista päätöksentekovaltaa, ja se heikentäisi sosiaali‑ ja terveyspalveluiden vaikuttavuuden kehittämistä. Vetoammekin vielä kerran hallitukseen, että se jatkuvien rahoitusleikkausten, hallinnollisen vallan uudelleenjakamisen, palveluverkon alas ajamisen sekä ihmisten palveluiden kauas viemisen sijaan alkaisi keskittyä ihmisten tarvitsemien palvelujen kehittämiseen, terveyden edistämiseen ja hyvinvointialueiden tukemiseen niiden uudistamistyössä.
Perustuslain nojalla valtiovallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali‑ ja terveyspalvelut. Niiden järjestämisessä tarvitaan substanssiosaamista, jota on sosiaali‑ ja terveysministeriössä. Hyvinvointialueet vastaavat myös pelastustoimen järjestämisestä, jossa taas asiantuntijuus on sisäministeriöllä. Valtiovarainministeriön tehtävänä on muun muassa tehdä esityksiä hyvinvointialueiden rahoituksesta ja rahoitusjärjestelmistä, joista lopulta päättää eduskunta. Edelleen kiinnitän huomiota, että substanssiosaaminen on sosiaali‑ ja terveysministeriössä, ja tästä on kyse ihmisten hyvinvointi‑ ja terveyspalveluissa.
Katsoimme valiokuntakäsittelyn jälkeen, että emme voi tukea keskustana tätä hallituksen esitystä, ja olemmekin jättäneet vastalauseen 2 valiokuntatyöskentelyssä. Esitän nyt, että lakiehdotukset 1—4 hylätään, ja sen lisäksi esitän kolme lausumaehdotusta, jotka vielä luen tässä:
”1) Eduskunta edellyttää, että hallitus keskittyy tukemaan hyvinvointialueita ja mahdollistaa niiden uudistamistyön palveluiden toimivuuden parantamiseksi ja ammattitaitoisen sote-henkilöstön riittävyyden ja ihmisten tarvitsemien lähipalvelujen turvaamiseksi puuttumalla kalliiseen keikkalääkärijärjestelmään ja lisäämällä alueiden päätäntävaltaa, väljentämällä normiohjausta sekä vähentämällä kansallista säätelyä ja kansallista ohjausta.
2) Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa hyvinvointialueille työrauhan perumalla hyvinvointialueille kohdistamansa rahoitusleikkaukset, pidentää alijäämien kattamisaikaa vuoden 27 loppuun asti eikä leikkaa normien purkamisista koituvia laskennallisia säästöjä hyvinvointialueiden rahoituksesta.
3) Eduskunta edellyttää, että hallitus uudistaa hyvinvointialueiden rahoitusta vastaamaan paremmin alueellisiin olosuhde‑ ja palvelutarve-eroihin.”
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia. — Edustaja Peltonen, olkaa hyvä.