Arvoisa puhemies! Valiokunnan puheenjohtajana sanon lyhyesti tästä mietinnöstä.
Yliopistolain 39 ja 40 §:n väliaikaisesta muuttamisesta annetulla lailla sekä ammattikorkeakoululain 14 ja 29 §:n väliaikaisesta muuttamisesta annetulla lailla on mahdollistettu se, että korkeakoulun tutkinto-opiskelija voi ilmoittautua poissa olevaksi ensimmäisenä lukuvuonna koronaan liittyvän opintojen suorittamisen esteen vuoksi. Lisäksi edellä mainittujen lakien nojalla korkeakouluilla ei ole velvollisuutta järjestää tutkintoon johtavia opintoja ja opintojen ohjausta lain vaatimalla tavalla, jos se ei ole koronaepidemian vuoksi mahdollista. Nämä väliaikaiset lait ovat voimassa heinäkuun loppuun saakka.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi edellä todettujen lakien voimassaolosäännöksiä siten, että kyseiset lait ovat voimassa lukuvuoden 21—22 loppuun, eli ensi vuoden heinäkuun loppuun eli vuoden 2022 heinäkuun loppuun. Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella sivistysvaliokunta pitää hallituksen esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena, ja olimme hyväksymässä tätä yksimielisesti muuttamattomana. Tämähän liittyy näihin koronalakeihin, joissa rajoitetaan ja mahdollistetaan, mutta tämä on katsottu järkeväksi siirtää ihan jo vuodella eteenpäin, että voitaisiin taata se, että kuitenkin opiskelut tavalla tai toisella sujuvat. Ja tämä liittyy korkeakouluihin. — Kiitos, tässä tämä.