Arvoisa rouva puhemies! Tämän hallituksen esityksen keskeisten ehdotusten myötä takuueläkkeen määrää korotettaisiin, sairausvakuutuslain mukaisia vähimmäismääräisiä päivärahoja korotettaisiin, sairausvakuutuslain mukaisiin vanhempainpäivärahoihin esitetään muutoksia lapsiperheiden aseman parantamiseksi ja sairausvakuutuslain mukaisten lääkekorvausten vuosiomavastuuosuutta alennettaisiin.
Tällaiset ehdotukset ovat lähtökohtaisesti kannatettavia. Katson kuitenkin, että esitys sellaisenaan ja valiokunnan mietinnön mukaisena ei ole hyväksyttävissä. Haluan kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin, ja nämä ovat perussuomalaisen eduskuntaryhmän kantamia huolia, ja olen ne sosiaali- ja terveysvaliokunnassa perussuomalaisten eduskuntaryhmänä jäsenenä nostanut esille.
Perussuomalaiset kantavat huolta vähävaraisten asemasta ja katsovat, että lääkekustannusten kasvua olisi hillittävä. Lääkkeistä aiheutuvat kustannukset erityisesti pienituloisimmille, työttömille ja eläkeläisille ovat merkittävä kuluerä kokonaistoimeentuloa ajatellen. Esityksessä on ehdotettu muutoksia alkuomavastuuta koskien tilanteeseen, jossa kustannusten yhteismäärä ylittää 576 euroa 60 senttiä — tämä on se vuosiomavastuu — jolloin vakuutetulla on oikeus lisäkorvaukseen. Tämä löytyy ensimmäisen lakiehdotuksen 8 §:stä.
Katsomme, että nämä ehdotukset eivät ole riittäviä vähävaraisten lääkkeitä tarvitsevien henkilöiden tilanteen parantamiseksi. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä katsoo, että sosiaali- ja terveysministeriön tulisi ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin sen selvittämiseksi, millä keinoin varmistettaisiin, että vähävaraisetkin pystyvät tosiasiallisesti hankkimaan tarvitsemansa lääkkeet. Esitän tätä koskevan lausumaehdotuksen myöhemmässä käsittelyssä.
Takuueläkkeeseen liittyen perussuomalaisten valiokuntaryhmä katsoo, että eläkeläisköyhyys on vakava ongelma. Pienituloisten eläkeläisten tulot menevät lähes kaikki kotimaiseen kulutukseen eli kiertoon. Hallituksen esityksessä pienimpien eläketulojen varassa elävien toimeentuloa ehdotetaan parannettavaksi takuueläkettä korottamalla. Ehdotuksen mukaan täysimääräisen takuueläkkeen lainmukaista määrää korotettaisiin 631 euroon vuoden 2019 alusta lukien, kun nykyinen täysimääräisen takuueläkkeen määrä on 624 euroa kuukaudessa. Tämän huomioiden katsomme, että takuueläkkeen määrää koskevat ehdotukset ovat oikeansuuntaisia, mutta pelkät nimelliset takuueläkkeen nostot eivät riitä. Perussuomalaiset pitävät kohtuuttomana liian vähäistä etuuksien korotusta kohderyhmälle, joka on tätä maata rakentaneet ja edelleen on Suomen pienituloisimpien joukossa. Myös tähän liittyen tulen esittämään lausuman.
Perussuomalaiset kantavat huolta myös laitoshoivapaikoista ja ikäihmisistä. Pieni- ja keskituloisille eläkeläisille olemme esittäneet puoliväli-indeksin palauttamista, ja lapsivähennyksen palauttaminen vuoden 2017 tasolle on myös ollut meidän yksi esityksemme, löytyy sieltä meidän vaihtoehtobudjetistamme. [Juho Eerola näyttää kädessään perussuomalaisten vaihtoehtobudjettia] — Juuri näin, edustaja Juho Eerola siellä näyttikin, se jäi minulta tuonne pöydälle. Piti ottaa se tänne mukaan.
Toisin sanoen tässä on siis kysymyksessä perussuomalaisten vastalause. Me tulemme esittämään pykälämuutosesitystä, jossa esitämme, että vuosiomavastuuta vähennetään pienituloisille henkilöille summalla, jonka suuruus vahvistetaan erikseen valtioneuvoston asetuksella. Tämä liittyy juurikin lääkekorvauksiin. Ja lausumaehdotuksina me esitämme sitten myöhemmässä käsittelyssä, että erilaisilla toimenpiteillä varmistetaan se, että eläkeläisten toimeentulo säilyy riittävällä tasolla.
Kuten tuossa sanoin, niin esityksessä on hyviä asioita, mutta toki myös perussuomalaisten mielestä edelleen parannettavaa. En usko, että olemme tässä asiassa yksin, koska kyllähän pienituloinen eläkeläinen on meidän kaikkien sydäntä lähellä joka päivä, tai ainakin hänen pitäisi olla.