Arvoisa puhemies! Tämä lakialoite käsittelee ylipäänsä mielenkiintoista asiaa eli summaltaan pienen veroedun käsittelyä. Toisaalta, kannattaako kerätä, jos rahallinen hyöty keräämisestä on vähäinen; toisaalta, mitä tarkoittaa se, ettei kerättäisi, veronmaksun moraalin kannalta? Sinänsä mielenkiintoista, että SDP yleensä mielestäni kannattaa veronmaksumoraalin parantamista eikä sen heikentämistä.
Tämä kyseinen aloite kuitenkin sisältää sellaisen erikoisen ideologisen lähtökohdan, että tässä tuetaan tai pyritään tukemaan nimenomaan sähköautoilua ideologisesti perustelematta sitä asiaperustein. Lisäksi toisin esille, että kun kuitenkin sähköautoilu tulee varmaan tuettuna tai tukematta väistämättä lisääntymään, niin vastaisuudessa tällaisen veroedun rahallinen merkitys ei kenties ole niin vähäinen kuin tässä aloitteessa nyt tänä päivänä tuodaan esille sen olevan.