Arvoisa puhemies! Tämä on tutun asian jatkopäätös. Hallitus esittää eduskunnalle, että covid-19-epidemian torjuntaan tarvittavien tavaroiden arvonlisäverovapauden voimassaoloa jatketaan kahdeksalla kuukaudella. Arvonlisäverolain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöstä muutettaisiin näin ollen siten, että lain voimassaoloaika päättyisi 30. huhtikuuta 21 sijasta 31. joulukuuta vuonna 21. Esitys perustuu komission 19. huhtikuuta antamaan päätökseen, jonka mukaan alun perin viime vuoden huhtikuussa annettua päätöstä sovelletaan tämän vuoden loppuun asti. Komissio jatkoi soveltamisaikaa nyt kolmannen kerran.
Lain soveltamisala säilyisi samana. Covid-19-tartunnan estämisessä, testaamisessa ja hoitamisessa käytettävien tavaroiden kotimaiset myynnit ja muista jäsenvaltioista tapahtuvat yhteisöhankinnat ovat verottomia. Verottomuus koskee myyntejä julkisen terveyden ja sairaanhoidon sekä sosiaalihuollon palveluntuottajille sekä Tullin hyväksymille organisaatioille.
Ehdotettujen muutosten vaikutukset julkiseen talouteen riippuvat siitä, kuinka paljon covid-19-epidemian torjuntaan tarvittavia tavaroita hankitaan ja kuinka kauan epidemia kestää. Nyt kyseessä oleva esitys vähentäisi vuoden 21 tasolla valtion verotuottoja arviolta yhteensä noin 12 miljoonalla eurolla. Esitys liittyy valtion vuoden 21 toiseen lisätalousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Puhemies Anu Vehviläinen
Edustaja Heinonen.