Arvoisa puhemies! Tänään käsittelemme hallituksen esitystä, jolla muutetaan biopolttoaineita, bionesteitä ja biomassapolttoaineita koskevaa lakia sekä kumotaan yksi säännös uusiutuvien polttoaineiden käytön edistämisestä liikenteessä annetusta laista. Kyse on ennen kaikkea teknisestä mutta erittäin tärkeästä lainsäädäntöuudistuksesta. Tämän esityksen tavoitteena ei ole perääntyä ympäristövastuustamme. Tavoitteena on saattaa Suomen lainsäädäntö vastaamaan EU:n uusiutuvan energian direktiivin RED kolmosen vaatimuksia ja turvata se, että uusiutuvat polttoaineet lasketaan jatkossakin osaksi Suomen ilmastotavoitteita ja ‑velvoitteita.
Arvoisa puhemies! Tämä lakiuudistus ei ole yksittäinen toimi vaan osa laajempaa siirtymää kiertotalouteen. Kiertotalous ei ole tulevaisuuden idea tai jotain kaukaista. Se on jo käynnissä oleva todellisuus, jota meidän tarvitsee yhä voimakkaammin edistää. Siksi meidän on lainsäädännössä mahdollistettava, että kaikki käytössämme olevat raaka-aineet kiertävät tehokkaasti, vastuullisesti ja kestävästi. Uudistus tuo mukanaan muutoksia, joilla tämä mahdollistetaan.
Esityksen mukaan kansallisella järjestelmällä voitaisiin jatkossa osoittaa myös muuta kuin biologista alkuperää olevien uusiutuvien polttoaineiden vaatimustenmukaisuus. Tällaisia ovat esimerkiksi vetypohjaiset polttoaineet, jotka ovat tärkeä osa puhdasta siirtymää. Tämä lisää luottamusta markkinoilla ja vauhdittaa uuden teknologian käyttöönottoa niin liikenteessä kuin teollisuudessa.
Arvoisa puhemies! Valiokunta pitää esitystä perusteltuna ja välttämättömänä. Talousvaliokunta nostaa esiin, että RED kolmosen direktiivin kestävyyskriteerien täyttäminen on edellytys sille, että biopolttoaineet voidaan laskea mukaan EU:n ja Suomen uusiutuvan energian tavoitteisiin. Lakia muutettaessa on myös meidän velvollisuutemme seurata, ettei esitys lisää kohtuutonta hallintoa pienemmille tai uusille laitoksille, sillä tämä ei edistä kestävää kasvua. Siksi esityksessä on huomioitu pienet laitokset säätämällä tarpeellisia poikkeuksia ja tarkastelemalla mahdollisuutta kevennettyihin todentamismenettelyihin tulevaisuudessa.
Arvoisa puhemies! Meidän on rakennettava sellaista energiajärjestelmää, joka ei perustu ylikulutukseen eikä jätä tulevia sukupolvia maksumiehiksi. Tämä laki on osa sitä rakennustyötä. Siinä on kysymys energian kestävyydestä, luonnon monimuotoisuudesta ja huoltovarmuudesta, mutta ennen kaikkea siinä on kyse viisaasta raaka-aineiden, resurssien käytöstä. Meillä Suomessa on kyky, tahto ja teknologia hyödyntää sekä biologisia että synteettisiä uusiutuvia polttoaineita vastuullisesti. Nyt me luomme sille selkeät ja kansainväliset vaatimukset täyttävät pelin säännöt. Tämä laki on selkeä viesti siitä, että Suomi uskoo kiertotalouteen, sen vastuullisuuteen ja energian käyttöön ja tulevaisuuden rakentamiseen. Me teemme työtä tulevaisuuden vuoksi, emme itsellemme vaan lapsillemme ja lastenlapsillemme. — Kiitos, arvoisa puhemies.
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia. — Edustaja Mehtälä, olkaa hyvä.