Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Kari kyseli, milläköhän kulmalla edustaja Heinonen osallistuu tähän Kuuban kanssa tehtävästä sopimuksesta käytävään keskusteluun. Mutta edustaja Heinosen sijaan minä osallistun, koska meidän keskinäisessä työnjaossa Kuuba kuuluu minulle ja Bahrain kuuluu edustaja Heinoselle. [Naurua]
Suomi kaupallisista syistä ja monista muista hyvistä syistä tekee yhteistyötä mitä erilaisimpien maiden kanssa maailmassa. Näin ollen on luonnollista, että myös Kuuban kanssa, vaikka se on kommunistinen diktatuuri, Suomi kehittää erilaisia suhteita, ja jopa Euroopan unioni on pyrkinyt lisäämään dialogia Kuuban kanssa. Se, että nyt pyritään tällä sopimuksella parantamaan edellytyksiä myös lentoliikenteelle maidemme välillä, on positiivinen asia. Koska Kuuba tänä päivänä on eräänlainen sosialismin ulkomuseo ja jokainen suomalainen voi — myös sellaiset, jotka nuoruutensa parhaat vuodet ovat käyttäneet ihailemalla Che Guevaraa, Fidel Castroa ja muita murhamiehiä, nämäkin suomalaiset voivat — nyt omin silmin mennä katsomaan, miten maa, joka aikaisemmin on ollut esimerkiksi elintarviketuotannossa, sokerijuurikkaassa ja muussa, hyvin kilpailukykyinen maa, on onnistuttu sosialismin tunnusten alla ja kommunistien toimesta raunioittamaan taloudellisesti todella surkeaksi maaksi, siis taloudelliselta tilanteeltaan, muutenhan Kuuba on aivan erinomainen maa ja sillä on erinomainen kansa. En itsekään ole sitä mieltä, että Kuuba pitäisi palauttaa Yhdysvaltain gangstereiden leikkikentäksi, mutta kyllä toivon, että tällainen avautuminen muun muassa lentoliikenteen muodossa tarjoaisi kuubalaisille entistä enemmän vapautta ja mahdollisuutta vapaasti päättää omista asioistaan.