Kiitoksia, arvoisa puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys, jossa ehdotetaan muutoksia yksityistielakiin.
Yksityistiet ovat keskeinen osa Suomen tieverkko- ja liikennejärjestelmää. Niitä on melkein 370 000 kilometriä. Ne muodostavat pituudeltaan selkeästi suurimman tieverkon osan, jos vertaa valtion tieverkkoon, joka on noin 80 000 kilometriä. Yksityistieverkko palvelee kansalaisia ja yrityksiä, kulkuyhteyksiä kiinteistöille, samalla yhteiskunnan kannalta keskeisiä toimintoja, esimerkiksi huoltovarmuutta, palo- ja pelastustoimintaa ja niin edespäin. Etenkin metsä- ja elintarviketeollisuus ja niitä palveleva alkutuotanto hyötyvät toimivasta kuljetusketjusta, jossa tavara liikkuu yksityisteitä ja alempaa tieverkkoa pitkin valtion tie- ja rataverkolle ja lopulta tuotantolaitoksiin kuluttajille ja satamiin. Yksityisteillä on myös liikenteen toimintavarmuuteen liittyvä rooli, kun teitä voidaan tarvittaessa käyttää varareittinä. Niillä on myös suuri merkitys vapaa-ajan asutuksen ja luonnon virkistyskäytön kannalta.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan muun muassa täsmennyksiä siihen, minkälaisia näkyvyyden rajoitteita saa tiealueelta sekä näkemä- ja suoja-alueelta tieoikeuden nojalla poistaa. Muutoksella parannettaisiin liikenneturvallisuutta yksityisteillä. Tieosakkaiden yhdenvertaisen kohtelun turvaamiseksi yksityistietoimituksen toimivaltaa laajennettaisiin niin, että toimituksessa voitaisiin määrätä tielle laittomasti asetettu sulkulaite, kuten puomi tai veräjä, poistettavaksi.
Pienissä sähköistämis- ja tietoliikennehankkeissa yhdyskuntateknisten laitteiden tiealueelle sijoittamiseen liittyvää suostumusmenettelyä kevennettäisiin, mikä vähentäisi sekä yritysten että tiekuntien hallinnollista taakkaa ja nopeuttaisi erityisesti harvaan asuttujen alueiden tietoliikenneyhteyksien kehittämistä.
Myös tiekunnan kokouksen koollekutsumiseen liittyviä menettelyjä selkeytettäisiin ja tieosakkaan tiedonsaantioikeuksia vahvistettaisiin.
Ehdotuksella sujuvoitettaisiin tiekunnan hallintoa, edistettäisiin tieosakkaiden aktiivista osallistumista päätöksentekoon ja sitä kautta myös tienpidon tehokasta järjestämistä.
Lisäksi tieosakkaan oikeusturvan ja tiekunnan hyvän hallinnon turvaamiseksi ehdotetaan muun muassa tiekunnan toimielimille velvollisuutta pitää tieosakasluetteloa.
Esityksessä on kyse nykysääntelyn täsmentämisestä ja selkeyttämisestä, joten sillä on vain vähäisiä taloudellisia vaikutuksia kotitalouksiin, yrityksiin, tieosakkaisiin tai muihin tienkäyttäjiin. Myöskään olennaisia vaikutuksia julkiseen talouteen, viranomaisten työtaakkaan tai käsittelyaikoihin taikka perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen ei ole tunnistettu.
Esityksessä ehdotetuilla olisi tienpidon tehostumisen myötä välillistä myönteistä vaikutusta eri ihmisryhmien yhdenvertaisiin liikkumismahdollisuuksiin ja osallistumiseen yhteiskuntaan. Erityisesti vaikutettaisiin myönteisesti maaseudulla ja harvaan asutuilla seuduilla asuvien ja toimivien henkilöiden asemaan ja liikkumismahdollisuuksiin. Lisäksi valmistelussa on tunnistettu sekä välittömiä että välillisiä myönteisiä vaikutuksia liikenneturvallisuuteen.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
Kiitoksia. — Puhujalistaan. Edustaja Kallio.