Arvoisa puhemies! Esittelen hallintovaliokunnan mietintöä. — Käsiteltävänä olevassa hallituksen esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusista väliaikaisista toimenpiteistä, joilla tähdätään etenkin Suomessa laillisesti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten työpanoksen nykyistä joustavampaan hyödyntämiseen koronaepidemian oloissa.
Koronavirusepidemiasta johtuen suuri määrä ihmisiä on lomautettuna. Lomautettavien määrä kasvaa, ja samalla työttömäksi jäämisen uhka on kasvanut. Käsiteltävänä olevan hallituksen esityksen mukaan valtaosa tällaisista työntekijöistä tulee matkailu-, hotelli-, ravintola-, kulttuuri- ja palvelualoilta. Näiden alojen työntekijöiden joukossa on myös paljon Suomessa työssä olevia ulkomaalaisia.
Esityksen mukaan epidemian aikana haasteena on saada riittävästi työvoimaa etenkin kausityöntekijöitä tarvitseville puutarha-, maatalous- ja luonnontuoteteollisuusaloille mutta myös rakennusalalle ja telakkateollisuuteen sekä energia-, teknologia-, logistiikka- ja kuljetusaloille. Sen vuoksi tarkoitus on, että etenkin lomautettuja ja työttömiksi jääviä työperusteisilla oleskeluluvilla maassa olevia ulkomaalaisia voitaisiin hyödyntää joustavammin näiden alojen työtehtävissä ja etenkin maatalouden kausityössä. Valiokunta pitää erittäin tärkeänä hallituksen esityksen tavoitetta lisätä työvoiman tarjontaa ensisijaisesti kotimaassa laillisesti oleskelevien ulkomaalaisten keskuudessa.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ulkomaalaislakia ja kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä kausityöntekijöinä työskentelyä varten annettua lakia. Hallituksen esityksen perusteluista ilmenee, että esitys on valmisteltu työ- ja elinkeinoministeriössä ja että sen valmistelu on ollut kiireellistä ja sen vuoksi on ollut tarpeen poiketa kuulemista säädösvalmistelussa koskevista ohjeista. Valiokunta ymmärtää asian kiireellisyyden mutta toteaa myös, että tästä huolimatta hallituksen esitys olisi tullut valmistella ainakin yhteistyössä ulkomaalaislainsäädännön kokonaisuudesta vastaavan sisäministeriön ja Migrin kanssa. Tällaisella yhteistyöllä olisi valiokunnan mukaan voitu välttää niitä epäselvyyksiä, ristiriitoja ja muita ongelmakohtia, joita esitykseen ja sen perusteluihin jäi. Hallituksen esityksen perustelujen ja ehdotetun lainsäädännön perusteella on vaikea päätellä esimerkiksi sitä, mikä on kaikkien ehdotusten oikeudellinen sisältö.
Esityksessä muutettavaksi esitettävät lait ovat ulkomaalaislaki ja kausityölaki. Valiokunnan mietinnön mukaisesti muutetaan lisäksi ulkomaalaislain maahantuloa ja maastalähtöä, oleskelua ja työntekoa koskevia säännöksiä. Hallituksen esitykseen siis sisältyvät vain nämä kaksi ensin mainittua lakiehdotusta, mutta valiokunta esittää muutettavaksi myös kahta muuta lakia. Valiokunta korostaa selvyyden vuoksi, että ehdotetuilla säännöksillä ei muuteta ulkomaalaislaissa tai muissa laeissa säädettyjä maahantulon eikä luvan myöntämisen edellytyksiä.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan ulkomaalaislakiin lisättäväksi väliaikaisesti uusi pykälä ja kausityölakiin samoin. Niiden ehdotetaan olevan voimassa joulukuun loppuun asti. Ehdotetun uuden ulkomaalaislain säännöksen mukaan ulkomaalaislain nojalla myönnetty oleskelulupa tai viisumi oikeuttaa työntekoon kaikilla huoltovarmuuden tai työmarkkinoiden toimivuuden kannalta olennaisilla aloilla ja tällaisissa tehtävissä. Kausityölakiin ehdotetun uuden säännöksen mukaan työntekoon oikeuttaa lisäksi myös kausityötodistus. Ajatus näyttäisi valiokunnan mietinnön mukaan olevan, että viittaus kaikkiin ulkomaalaislain nojalla myönnettyihin oleskelulupiin ulottaisi sääntelyn koskemaan myös muiden lakien perusteella oleskeluluvilla maassa laillisesti oleskelevia. Valiokunnan mielestä tämä ei kuitenkaan ole mahdollista.
Valiokunta ehdottaa myös suoraan laissa määriteltäväksi ne alat, joilla ulkomaalainen voi huoltovarmuuden tai työmarkkinoiden toimivuuden kannalta työskennellä vallitsevissa poikkeusoloissa. Tarkemmin lakiin otettavien toimialojen tehtävät määriteltäisiin annettavalla asetuksella.
Valiokunta toteaa myös, että hallituksen esityksessä ehdotettujen muutosten tavoitteena on tukea osaltaan huoltovarmuustavoitteiden toteutumista. Ehdotetuilla muutoksilla pyritään pienentämään rajaliikenteen rajoittamisesta aiheutuvia elinkeinoelämän vahinkoja lisäämällä työvoiman tarjontaa kriittisillä aloilla.
Valiokunta ehdottaa merkittäviä muutoksia hallituksen esityksessä ehdotettuihin 1. lakiehdotukseen ulkomaalaislaista ja 2. lakiehdotukseen kausityölaista ja lisäksi siis kahden hallituksen esitykseen sisältymättömän voimassa olevan lain muuttamista. Valiokunta ehdottaa myös, että 1., 3. ja 4. lakiehdotus koskevat vain lakien voimaantullessa oleskeluluvan omaavia ulkomaalaisia. Sen sijaan 2. lakiehdotusta, joka koskee kausityöntekijöitä, ei koske tämä kyseinen rajoitus. Valiokunta myös ehdottaa, että kaikki nämä säädettävät väliaikaiset lait ovat voimassa vain kuluvan vuoden lokakuun loppuun saakka. Mikäli seurannan perusteella taikka muutoin ilmenee tarvetta jatkaa voimassaoloa tai muuttaa säännöksiä edelleen, tämä edellyttää uutta hallituksen esitystä.
Valiokunta ehdottaa siis kausityölakiin yleisesti vastaavia muutoksia kuin ulkomaalaislakiin. Tämä merkitsee siis sitä, että kausityöhön oikeuttavat luvat oikeuttavat työskentelyyn kaikissa niissä tehtävissä, jotka ovat huoltovarmuuden tai työmarkkinoiden toimivuuden kannalta välttämättömiä. Valiokunta ehdottaa myös, että opiskelun perusteella myönnetyt oleskeluluvat kuuluvat lain soveltamisalaan ja lisäksi että kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä tutkimuksen, opiskelun, työharjoittelun ja vapaaehtoistoiminnan perusteella annettua lakia muutetaan väliaikaisesti. Näillä esitykseen tehdyillä muutoksilla on tarkoitus varmistaa, että poikkeustilan aikana lisätään työvoiman tarjontaa huoltovarmuuden ja työmarkkinoiden toiminnan kannalta välttämättömillä aloilla ja tehtävissä.
Valiokunnan mietintöön sisältyy pykälämuutosvastalause, jossa on yksi lausuma.