Arvoisa puhemies! Esittelen lyhyesti valiokunnan asiasta tekemän mietinnön.
Kysehän on siis siitä, että hallitus on esittänyt koulutuskorvausta lakkautettavaksi. Tämähän on käytännössä yksityiseltä sektorilta poistunut, mutta julkisella sektorilla vuonna 2024 tätä on käytännössä maksettu noin 12 miljoonaa euroa, josta kunnille on kohdistunut 4,4 miljoonaa, hyvinvointialueille 4,1 miljoonaa, yliopistoille, seurakunnille, yhdistyksille ja säätiöille noin 3 miljoonaa euroa, ja näitä koulutuspäiviä on yhteensä ollut 510 000.
Tässä on käynyt kuitenkin ilmi se, että tämä vuonna 2014 tullut uudistus ei vaikuta kasvattaneen työntekijöiden osallistumista täydennyskoulutukseen sillä tavalla, että tämä erottuisi aikasarjatarkastelussa. Eli näyttää siltä, että koulutuskorvausta on käytetty pitkälti sellaiseen koulutukseen, joka olisi muutenkin toteutettu, joten tämä on julkisen sektorin säästötoimena — kun tässä edellisessäkin kohdassa juuri keskusteltiin tästä valtiontalouden tilasta — perusteltu toimi.
Tässä tulee myös muistaa se, että koulutuskorvauksen lakkauttaminen ei muuta esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain mukaista hyvinvointialueiden velvollisuutta seurata ja huolehtia sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutuksesta, eli siis nämä lakisääteiset täydennyskoulutukset tulee toteuttaa.
Arvoisa puhemies! Lopuksi luen työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan johtopäätökset: ”Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta toteaa hallituksen esitykseen viitaten, ettei koulutuskorvauksen poistuminen todennäköisesti tarkoita työntekijöiden kouluttamisen merkittävää vähenemistä. Erityisesti sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla työntekijöillä on lakisääteisiä koulutusvelvollisuuksia, jotka on toteutettava joka tapauksessa. Lisäksi valiokunta toteaa, ettei koulutuskorvaus kata kaikkea työn ohessa tapahtuvaa oppimista, koska koulutuskorvaus on vain kymmenen prosenttia sen perusteena käytettävästä palkkakustannuksesta ja sitä voidaan hakea vain tietyt edellytykset täyttävään ohjattuun koulutukseen. Valiokunta haluaa kuitenkin painottaa työurien aikaisen oppimisen tärkeyttä, vaikka valtiontalouden tilanteen vuoksi yhteiskunnan tukea kouluttautumiseen joudutaankin vähentämään.”
Tähän on valiokunnassa jätetty vastalause, joka varmaan sitten erikseen esitellään.
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia. — Edustaja Lyly, olkaa hyvä.